Happy face

maanantaina, toukokuuta 23, 2011

Mulla alkoi viime torstai iltana töissä aivan kamala migreeni ja perjantai sitten menikin lepäillessä. Enpä kauaa saanut olla terve, sillä lauantai iltana sitten alkoikin kaamea kurkkukipu eikä tää vieläkään ole lähtenyt pois :( Eli tuleeko tällekkin viikolle sitten sairaslomaa?? Mulla alkaa pikkuhiljaa mennä usko, että mä saisin uuden työpaikan. Vain yhdestä oli tullut vastaus takaisin ja siinäkin kerrottiin firman valitsevan toinen henkilö kyseiseen tehtävään. Voi mistä mulle töitä? Mulle alkaa pikkuhiljaa tulla melkoisen kova paniikki...

Eilen oli ihanan lämmin päivä ja mä pääsinkin ottamaan kuvia, kun rakkaani pesi moottoripyörää. Hauva nautti niin kovin lämpimästä kelistä, eikä olisi illan hämärtäessä ja itikoiden syömisestä huolimatta tahtonut tulla sisälle. Se olikin ihan poikki illalla, ettei edes iltaruokaansa jaksanut syödä. Suoraan vain meni nukkumaan. Aamulla ensimmäisenä menikin ruokakupille. Onhan se rankkaa viettää koko päivä vahtien meitä ja touhuten, kun normaalisti se kuitenkin nukkuu meidän töissä olo aikana. Kurkkukipu häiritsi hieman elämistä jo eilen, mutta tänään se oikesti iski pahemmin. Mä nyt koitan jaksaa tämän päivän olla töissä, mutta katsotaan miten sitten huomenna.. Kivuista huolimatta olin ahkera (mikä ehkä saattoi lisätä tämänpäivän kipuja) ja kärräsin kottareilla asennushiekkaa meidän etupihalle, sillä me laitoimme uusiksi pihakivetyksemme. Vielä se on kesken enkä siitä syystä tahdo sitä vielä esitellä, mutta kivemmaksi se tuli :) Nyt sai pärräkin oman parkin.


Katsokaa nyt miten tuo hymyilee :) Se niin nauttii kesästä ja lämmöstä.


Sitten se päättikin alkaa kepin tuohoamis touhuihin, josko ei sekään kauaa kiinnostanut naapureitten koirien haukunnan takia. Kyllä koiralla on pienet ilon aiheet :)


Voi että mikä ilme :D Kyllä välillä saa vain niin hauskoja kuvia napattua. Mulla vielä on tapana, että napsin kuvia sen tuhat päin, että sieltä edes muutama onnistuu. Mähän en ole mikään kuvaaja, enkä oikein ymmärrä valotuksien ja muitten juttujen päälle oikeastaan mitään. Hienoa järkkärikameraa odotellessa ja sitten alan opettelemaan :) Onhan meillä nyttenkin joku "järkkäri", mutta se toimii pattereilla, mikä on erittäin huono juttu, siitäkin syystä mulla välillä jää kuvia ottamatta.

kuvat:Janet

Oli siis kiva viikonloppu, vaikka kipeenä olinkin ja katsotaan nyt kuinka kipeäksi tässä nyt tullaankaan. Nyt taas mol.fin sivut auki ja katsastamaan uudet vapaat paikat. Pitäkää mulle peukkuja. Mä oikeasti tarviin nyt sen uuden paikan. Mä kohta masennun pahastikin jos mitään ei löydy.

Muuten kaikille oikein ihanaa viikkoa :)

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Ihania kesäkuvia :) Munkin pitää aina ottaa sata kuvaa että on sitten pari onnistunutta joukossa, etenkin kun näitä koiria kuvaa. On niin vauhdikkaita että yleensä puuttuu joko pää tai häntä, tai parhaassa tapauksessa koko koira, kuvasta :D
    Kohta voisikin lähteä tuonne ulos nauttimaan auringosta <3

    VastaaPoista
  2. Arvaa vaan mitä kameran takaa aina kuuluu ku kuvaan :D "Paikka, istu, ei mene, odottaa" Se sata kuvaa on siis pakko ottaa :D Ja tosiaan ku en oo mikään valokuvaaja niin kuvat saattaa olla ihan mitä sattuu :D

    Voi ku mäki jaksaisin nauttia tuosta säästä, mutta ei tän kuumeen kanssa jaksa tehdä mitään :(

    VastaaPoista