Tuoksuloita

keskiviikkona, syyskuuta 14, 2011

Olen tykännyt Escadan kesätuoksuista jo niin monta vuotta ja omana onkin ollut kaikki tuoksut viimeiset viisi kesää. Sitä aiemmin olen vain ihastellut kavereiden tuoksuja. Tai jos nyt ihan totta puhutaan, niin en kyllä muista onko tuoksut olleet joka kesä, mutta viisi eri tuoksua mulla on niitä kuitenkin ollut. Nyt päätti sitten Marine Groovekin loppua ja onneksi äitikulta toi laivalta uuden pullon Taj Sunsettia (Kiitos äiti ♥) eli kuudes kesätuoksuni Escadalta. Taj Sunset oli maksanut laivalla n. 60€ ja pullo on 100ml. Tuota pitäisikin nyt riittää sitten pidemmäksi aikaa. Mun nenääni Taj Sunset tuoksuu miellyttävämmältä kuin Marine Groove, ehkä jopa yksi miellyttävimmistä kesätuoksuista. Onhan monilla muillakin merkeillä ihania kesätuoksuja, mutta jotenkin olen silti aina päätynyt Escadaan. Olisikohan jo aika välillä ostaa muitakin? Kyllähän mä sitä olen suunnitellutkin, tälläinen hajuvesisieppo kun olen, mutta pikkuinen pihi kun mussa asustaa niin en ole saanut aikaiseksi ostettua muita.

kuva: Janet

Minkälaisia lemppari kesätuoksuja teillä on? Entä talvi? Vai onko vuodenajalla mitään väliä? Onko jotain tiettyä merkkiä aina vai löytyykö useinkin uusia ihanuuksia? Mä odottelenkin ilolla uutta shoppailureissua ja uuden hajuveden metsästystä. Ei ole enää kauaa synttäreihini niin josko silloin tulisi joku uusi :)

You Might Also Like

0 kommenttia