1.1.2012

sunnuntaina, tammikuuta 01, 2012

Kyllä tää aika vaan kuluu kamalan nopeasti eteenpäin. Kohta varmaan huomataan olevamme jo nelikymppisiä. Välillä sitä vaan tulee ihmeteltyä mihin se aika vaan katoaa niin nopeasti. Muistan vieläkin sen, kun olin 15-vuotias ja odotin niin kovasti, että täyttäisin 18-vuotta. Siihen tuntui olevan ikuisuus eikä vuodet menneet todellakaan nopeasti. Muistan monetkin illat, kun aika ei vaan tuntunut kuluvan millään eikä tekemistä ollut. Tämä on todellakin muuttunut. Aika kuluu mieletöntä vauhtia ja tekemistä olisi enemmän kuin laki sallii. Mutta mä olen onnellinen tähän aikaan ja hetkeen jossa elän. Olen kiitollinen jokaisesta läheisestäni ja toivon jokaiselle onnea elämään! Koitetaan jokainen tehdä elämästämme elämisen arvoinen ja ollaan onnellisia siitä mitä meillä on.

Aloitetaan siis uusi vuosi ja tehdään tästä vielä parempi mitä edellinen oli.

Tämmöisellä meikillä mä otin uuden vuoden vastaan.



kuvat: Janet

Meillä oli todella ihana vuoden vaihto. Parit pommit lähetettiin ilmaan ja poksautettiin taas pieni kuoharipullo. Olimme tasan kello 12 äitini ja isäpuoleni kanssa ja katselimme upeita raketteja taivaalla. Kyllä ne vaan on upeaa katsottavaa. Jotkut eivät vaan osanneet tuossa nurmikkokelissä lähetellä pommeja vaan ne räjähtelivät maassa. Pikkasen tuli pupu pöksyyn, mutta onneksi olimme turvallisen matkan päässä.

Mites teidän vuoden vaihto meni? Eihän sattunut mitään onnettomuuksia?

Haluan vielä kiittää teitä ihania lukijoitani kuluneesta vuodesta. Olette olleet todella ihania, niin uudet kuin vanhatkin.

You Might Also Like

0 kommenttia