Body Shopista

perjantaina, elokuuta 31, 2012

Body Shop oikein huusi isoilla mainoskylteillään katsomaan tuotteita vähän lähempää, sillä suosikit olivat -20% kahden tuotteen ostaessa. Mulla pilkahti mieleeni, että Milma oli suositellut hamppu-käsirasvaa ja jostain olin lukenut pienen pienen putelin teepuuöljyä auttavan finniongelmiin. Kappas, molemmat löytyi sieltä suosikeista, joten eihän mulla ollut muuta vaihtoehtoa kun napata ne kokeiluun.

THE BODY SHOP tuotteet yhteensä 18€
kuva: Janet

Teepuuöljyä olen kerennyt nyt käyttämään neljänä iltana, joten hirveän laajaa kuvaa en tuotteesta ole vielä saanut. TBS:n myyjä kyllä suositteli sitä minulle, kun katsoi kasvojani. Käppäilin siis liikkeeseen ilman meikkiä ja kyllähän nää punaiset näpyt loistaa varmaan avaruuteen asti. Myyjä sanoi sen helpottavan jo tulehtunutta finniä sekä sen pitäisi hieman ehkäistä niitä. No, näiden neljän kokeilu kerran jälkeen voin sanoa ainakin sen verran, että tuo neste haisee aikas voimakkaasti aika havumaiselle. Niksu on iltaisin tokaissut, "pistit taas havua naamaan". Ja ei siis tarvitse mennä edes lähelle, kun haju kantautuu jo nenään. Toinen juttu, että tämä tuju tavara käy myös silmiin. Eli poskille laittaessa varoituksen sanana, että silmät voi alkaa vuotamaan kuten allekirjoittaneella. Eipä tunnetta kauaa kestä, mutta kuitenkin. Joko mulla on siis herkät silmät tai öljy on vainniin tujua. Onko tämä sitten vaikuttanut nyt neljässä päivässä? Hieman. Jo valmiiksi tulehtunut näppy on parantunut nopeammin, entä ihan tavallisilla kasvohoito tuotteilla, mutta ainakaan vielä ei ole estänyt uusien tuloa. Siltikin olen sitä mieltä, että tämä tarvitsee vain enemmän testausta, jotta pystyn arvostelemaan sitä paremmin. Hintaa tällä alunperin on 8,30€, mutta alennuksen jälkeen n. 6,60 €.

Kiitos vaan tuhannesti Milma, kun suosittelit tuota käsirasvaa! Kerrankin mulla on yhden rasvauskerran jälkeen pehmeät kädet ja kuivuuskin aikas hyvin helpottanut. Normaalisti mulla on kesällä kuivuus käsissä helpottanut, muttä tänä kesänä kummallisesti ei kuitenkaan täysin. Tavalliset rasvatkaan eivät ole vieneet tätä kummallista kuivuutta pois, mutta hamppu pelasti. Tätä olen vasta kahtena iltana laittanut käsiini ja kyllä, I love it :) Ehdottomasti nousi käsirasvojen suosikiksi. Tämän normaali hinta on 14,20€, mutta alennuksen jälkeen hintaa jäi n. 11,40€. Hajusta en niin kamalasti välitä tässäkään tuotteessa, mutta sama se mille ötkylle haisee, kuhan toimii. :)

Ja hiih, perjantai :) Niin se taas viikko vierähti, mutta niin myös vierähti elokuu. Tänään jo viimeinen päivä. Voisko joku kertoa mulle mihin aika katoaa?

You Might Also Like

3 kommenttia

  1. Kiitos kun muistutit mua tosta hamppurasvasta :D Olin jo unohtanut sen kokonaan, ihme kyllä koska se on hyvää !! Täytyy käydä hakemassa. Mun mies on käyttänyt tota teepuuöljyä joskus ennen ja oli sekin muistaakseni ihan toimivaa kamaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Miten sä olet voinut unohtaa :D Mä olen niin tyytyväinen kun tuosta aikoinaan vinkkasit. Nyt voin näpytellä näppäimistöä pehmeillä käsillä ;D Kiva kuulla, toivotaan että toimii tähän munkin pärstään :)

      Poista
  2. Teepuuöljy on mun suosikki jo monen vuoden takaa, ekan putelin oon saanu joskus yläasteella. Tässä välissä oli monta monta vuotta etten sitä juurikaan käyttänyt vaikka pullo kotoa koko ajan löytyikin, mutta nyt kun iho on alkanu reistailemaan oon ottanut sen uudelleen aktiiviseen käyttöön. Ajattelin ostaa kokeiluun myös muut saman sarjan kasvojenhoitotuotteet jahka saan noita vanhoja loppuun :) Mun itseasiassa on pitäny tehä öljystä ja yhestä toisesta suosikkituotteesta postaus mut en oo saanu aikaseksi :D

    VastaaPoista