Liikunnat vko 2

maanantaina, tammikuuta 14, 2013

Mä alan olla pikkusen enemmän tyytyväinen noihin viikon liikuntoihin. Tai siis ainakin tuon viime viikon liikuntoihin. Sain ihan uudenlaisen boostin koko hommaan, kun äiti kävi hakemassa sen salikortin ja käytiin yhdessä saleilemassa. Äitiäkin taisi salikärpänen puraista. Eilen illalla kävi jo kyselemässä, että milloin olisi seuraava salipäivä. Pakko myöntää, että itsellekin tuli ihan tajuttoman hyvä olo toisen salikäynnin jälkeen torstaina. Mulla jomotteli päätä sinne mentäessä taas niin julmetun paljon ja tosi ihnoittavasti, mutta treenailun ja hyvän venyttelyn jälkeen kipu oli lähes kokonaan poissa. Mä jaksoin tehdä koko treenin vielä ihan hyvällä sykkeellä, vaikka välillä pää antoikin vihlovia muistutuksia olemassa olostaan. Selvisin kuitenkin yllättävän hyvin. Perjantaina olikin jalat sit aivan tuusannuuskana ja todellakin tiesi tehneensä. Hyvä että pääsin tuolilta ylös tai edes istumaan. Kunto mulla on kyllä huonontunut ja sen huomasin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan Zumbassa. Hengästyin paljon herkemmin entä ennen tätä pääkipuilun alkamista. Vedin lähes koko tunnin kuitenkin täysillä vaikka pää oli mun kanssa vähän väliä eri mieltä. Olen myös jaksanut käydä iltalenkeillä. Meitä on nyt kolme, jotka toisiaan tsemppaavat lähtemään, minä, äiti ja Anne ystäväin. Ja mistä olin ehkä kaikista iloisin niin siitä, kun tajusin vastakumpuni hieman laskeneen. :) Ilmeisesti suurin turvotus on laskenut ja tähän on kyllä varmasti auttanut sekin, etten ole herkutellut enää niin paljoa. Eilenkin PartyLite esittelyssä join vain kupin teetä ja kieltäydyin kohteliaasti herkullisista muffinseista. Mieli olisi kyllä tehnyt. Mä vaan koetan pitäytyä siinä, että lauantai on herkkupäivä. Totaalikieltäytyminen ainakin tässä vaiheessa vois aiheuttaa vastakkaisen reaktion. Turvallisuus syistä siis sallittakoon ainakin lauantai vielä :) Mutta listaus.


Ma: Zumba 1h, kävelylenkkin 30min
Ti: Salitreeni 1h30min , kävelylenkki 30min
Ke: Metsätarpomista 20min, kävelylenkki 45min
To: Salitreeni 1h30min, kävelylenkki 45min
Pe: Tallityöt 20min ja ratsastus ilman satulaa 45min
La: - (aivan järkyttävä päänsärky)
Su: Aamulenkki tyhjään vatsaan 30min (pääkipua ja PartyLite esittelyt)


Näyttää ehdottomasti paremmalta kuin aikoihin, vai mitä olette mieltä? Tänään jäin vain pohtimaan tuota lauantain päänsärkyä. Ettei vaan tuolla salilla rehkimisessä olisi osuutta asiaan. Perjantaina ollut vielä muunlainen jumitila ja lauantaina pukannut sit kunnolla päälle. En tiedä, tätä pitää tarkastella lähemmin. Salilla käymistä en silti aio missään nimessä jättää ihan helpolla pois. Onkos teille muuten uusi vuosi antanut omanlaisen boostin urheilemiseen?

Taitaa teksti olla vieläkin vähän ajatuksesta toiseen hyppimistä, ei ole pää meinaan vieläkään täysin kunnossa... :/ 

You Might Also Like

0 kommenttia