Liikunnat vko 10

maanantaina, maaliskuuta 11, 2013

Onko mulle joku maanantaimörkö pahastikin suuttunut, kun en saa ikinä aloittaa viikkoani mukavasti? Mä en kyllä muista ketään suututtaneeni, mutta jollakin taitaa nyt olla jotain hampaankolossa. Anteeksi vaan maanantaimörkö, jos olen sut jotenkin suututtanut! Voisitko antaa anteeksi ja jatkaa matkaasi jonnekin toisaalle? Osanette siis arvata, että olotila tällä hetkellä ei ole ihan kaikkein ihanin, taas kerran. Mä kestäisin tän perus väsymyksen kyllä vielä ihan heittämällä, mutta kun siihen lisätään inhottava pää- ja silmäkipu, on voimaton olo taattu. Eikä siinä jos tää kaikki olis vaan maanantaina, mutta kun perjantai ja sunnutaikin meni ihan plörinöiksi. Perjantaina töissä alkoi tuntumaan vähän jomotusta päässä. Suunnitelimissa oli salille ja tallille meno. Muutamia kilometrejä ennen salia huomasin, että päätä särkee sen verran kovaa, etten uskalla mennä treenaamaan. Kilometri kilometriltä kipu vaan koveni, joten parempi jatkaa matkaa suoraan kotiin. Ajattelin ottavani pienet unet, että jaksan lähteä tallille. Laitoin kellon herättämään tunnin päähän, mutta sekään ei riittänyt. Olo oli taas niin kamala, että pakko laittaa viestiä pollen omistajalle ja perua tulo. Heräsin sitten neljän tunnin päästä, puoli kahdeksalta. Edelleen ihan kammo olo. Pakko oli kuitenkin saada jotain ruokaa, ettei sen vuoksi olo tule kamalemmaksi. Kärvistelin sit muutaman tunnin ja lähdin takaisin nukkumaan.

Lauantai oli vielä ihan siedettävä päivä. Käytiin Anne ystävän kanssa messuilla katsomassa ihania heppoja ja kurkkimassa kuva & kamera puolen tarjontaa. Messuilla viihdyttiin parisen tuntia, kunnes otettiin nokka kohti Stockmannia. Kun kerran taas ajeltiin Helsinkiin asti, niin pitihän sitä kurvailla Stockallekin. Ensinnä, mun on pakko kauhistella tota parkkimaksujen hintaa! Ensin maksettiin 9€ messuparkkeerauksesta ja sen jälkeen 19,50€ Helsingissä parkkeeraamiseen. Siis oikeesti! Ihan törkeitä summia! Kaiken lisäksi kun me ollaan tällaisia maalaisia, niin eihän me osata tai tiedetä mihin siellä kannattaa parkkeerata. Seuraavalla reissulla kyllä varmasti mennään junalla, eihän noita parkkimaksuja kehtaa maksaa. Mutta siis niin, te näittekin jo, mihin lahjakortti tuli sijoitettua. Annellakin taisi mennä hermot, kun pähkäilin niin kauan mitä raaskisin ostaa. Iittalan astiat, Michael Korsin isompi Hamilton, Ralph Laurenin lompakko, DKNYn laukku, paljon eri meikkejä yms. Siis oikeesti, mulla oli niin paljon valinnanvaraa, mutta lopulta tosiaan pääsyin Tory Burchin laukkuun, olinhan siihen päätä pahkaa ensisilmäyksellä rakastunut. Nyt mä sit vaan koko ajan odotan, että voisin lähteä sen kanssa johonkin ihanaan tapahtumaan. Tykkään siitä ihan hulluna. Mutta kyllä mulle siis jäi ihan sopivasti noita muitakin himotus kohteita :D


Ja sit sunnuntai... Heräsin taas, ah, niin ihanaan päänsärkyyn. Äiti kävikin mua hieromassa, joka hitusen helpotti oloa, mutta muutoin viheliäinen vaiva kiusasi mua koko päivän. Illalla se vaan paheni. Ja koska kyse oli taas sunnuntai-maanantai yöstä, niin unikin oli koko ajan katkonaista ettei  se helpottanut pääkipua. Ja täsä mä ny olen, pääkipuisena töissä. Tää on huisin kivaa...not! Jäänyt taas treenailu vähän vähemmälle. Taitaa kostautua toissa viikon rankka meno nyt näin. Tuli viime viikollakin jotain tehtyä.


Ma: Salitreeni 1h 15min, kävelylenkki 30min
Ti: Reipas lenkki 1h 10min 6,5km
Ke: Salitreeni 1h 15min
To: kävely-hölkkälenkki 45min
Pe: - (kova pääkipu)
La: - (messuilua ja shoppailua 6h)
Su: - (pääkipu)


Nyt mä olen taas vähän pettynyt liikuntasaldooni. Olisinhan mä voinut lähteä rehkimään pääkipuisenakin, mutta olotila otti nyt kuitenkin vallan. En olisi jaksanut, mutta olisin kuitenkin. Eikä hyvältä näytä tämänkään viikon aloitus ainakaan. Tänään olisi kyllä PartyLiten kokous, eli se joka tapauksessa kumoaa mun treenisuunnitelmat tältä päivältä, mutta päänsärky saattaa estää ton kokoukseenkin menon. Lepo kuulostaa vaan paljon paremmalta tässä olotilassa. Katsotaa mihin tää tästä kehittyy. Voi olla, että paranenkin ja pääsenkin touhuilemaan tai sit menen vaan suosiolla kotiin.

Toivottavasti teillä on alkanut paremmin tää viikko!

You Might Also Like

0 kommenttia