Kilpailumeikki - kalamaista

torstaina, toukokuuta 16, 2013

Eilen iltasella väkersin naamaani tunti tolkulla, kuten teille jo asiasta vinkkasinkin, mutta en kyllä ollut lopettaessanikaan tyytyväinen lopputulokseen. Olisi ihan selkeästi pitänyt harjoitella meikkiä ensin, ennen kuin lähettää lopullisen kilpailutyön arvioitavaksi. Eli Kosmetiikkaobsessio-blogin 2000+500 seuraajaa-kilpailuun halusin ottaa osaa. En kyllä usko hetkeäkään pärjääväni muiden joukossa, mutta tulipahan ainakin kokeiltua :) Ja niin, eipä tietysti olisi kannattanut jättää tekoa viimeiselle illalle, mutta himputti kun ei aikaa ollut aiemmin repäistä. Koska kilpailuaika on nyt ohitse, niin eikai sillä niin väliä, että tämän pistä näytille.

Kilpailun aiheena oli tehdä elokuvasta inspiroitunut meikki. Tää oli ehdottomasti se vaikein osio. Mä pähkäilin pääni puhki ja ensimmäisenä mieleen juolahtanutta Catwoman-leffaa lähdinkin toteuttelemaan. Mutta ehei, siihen en todellakaan ollut tyytyväinen. Silmäkuvat näytinkin jo teille siitä meikistä. Elokuva pähkäily siis jatkui, kunnes mieleeni juolahti ihanan värikäs lastenpiirretty Nemoa etsimässä. Aloittelinkin eilen mallailemaan elokuvan päähenkilön Nemon värejä silmille, mutta nääh kun olivat laimeat. Multa ei löytynyt tarpeeksi oranssia väriä siihen. Mutta hei, sillä oli pöhkö kaveri Dori, jonka värit multa löytyi. Eli hommiin. Sekin on vielä mainittava, että jos meinaa kilpailuun osallistua, niin ei kannata tehdä samanlaisella kiireellä kuin eilen tein. Muistiksi siis itselleni!


Lappuset "Kosmetiikkaobsessio" oli pakolliset kuvissa, tai edes yhdessä, että kilpailuun voi osallistua. Lopputulos olikin sitten tämännäköinen.



(peilin kautta napsaistu)


Koetin meikissäni hieman matkia tuota Dorin tummansinistä kuviointia, mutta ehkä ohuempi ja hieman tarkempi olisi ollut parempi. Tai en tiedä. No, tämöinen siitä nyt kuitenkin tuli ja näillä mennään, meni sit syteen tai saveen. Mitä mieltä olette? Oliko ihan turha edes ottaa osaa kilpailuun tällä meikillä? Ja paljastettakoon, että lähetin tämän vielä siihen edistyneempien kategoriaan... aloittelijana. En todellakaan pidä itseäni edistyneenä, mutta edistyneet-kategorian palkinto oli vaan se, jonka palavasti haluaisin. Onpahan kokeiltu :) Mutta mikä on teidän tuomio?

You Might Also Like

18 kommenttia

  1. Wau! Toivottavasti voitat, muhun ainaki osu ja upposi toi meikki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihana ♥ :) Sait tosi hyvän mielen mulle, kun olen tuosta niin kamalan epävarma.

      Poista
  2. Ihan mielettömän upea meikki ja tosi hauska idea. Toivottavasti pärjäät kisassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, sinäkin ihana ♥ :) Ootte mahtavia :)

      Poista
  3. Vautsivau, kaunista! Enkä nyt tarkoita pelkkää meikkiä, vaikka sekin on kyllä ihan mahtava, tsemppiä kisailuun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ää teitä ihania ♥ Ja mitä sie höpäjät? Kaunista, missä? Joo, meidän vessassa :) Kiitos ihan hirmuisesti ihana ♥

      Poista
  4. Vauuu! ...taas kerran :D
    Toivon kovasti että voitat, olet tosi taitava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi eikä, sinäkin ihana ♥ Mitä mä osaan enää sanoa? ♥♥ Kiitos :)

      Poista
  5. Haastoin sinut: http://blondinelle.blogspot.fi/2013/05/haaste-11.html
    :)

    VastaaPoista
  6. No ihan varmasti oli syytä osallistua ! Upeat meikit on taas, eikä se edistyneempiensarja varmaan ollut yhtään väärä sulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihana ♥ Todellakin vetää sanattomaksi :)

      Poista
  7. Hiano ♡ minä tykkään kovasti:) ja niin nättinä muutenkin..... sinä ei pelkkä vessax)
    -Skeit-

    VastaaPoista
  8. Siis aivan häikäisevän upea!! Tottakai osallistut! Neiti hei, olet aivan väärällä alalla. Ja lisää kasvokuvia kaunokainen. Noin nättiä nassua ei kannata pitää piilossa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. *Posket helottaa punaisina* Apua! Kiitos hirmuisesti sinäkin kaunokainen ♥ En osaa sanoa enää mitään. ♥ :) Olen totaalisen hämilläni.... :)

      Poista
  9. Vau, todella upea meikki ja kauniit kasvot :)

    VastaaPoista