Liikunnat vko 21 ja höpöttelyä

maanantaina, toukokuuta 27, 2013

Siis apua! Menikö kolme päivää näin nopeesti? Ja bloggaamatta? :o

Pahoittelut tästä ihan odottamattomasta hiljaisuudesta, tuli meinaan ihan yllätyksenä itsellenikin. Toistaalta viimeiset kolme päivää on tuntunut pitkältä ajalta, mutta nyt kun miettii, niin ihan järjettömän nopeastihan nää meni. Perjantai päivä töissä oli taas melko kiireinen, joten bloggailu sai jäädä iltaan. Kun lopulta olisin koneen ääreen illalla kerennyt, taisi kello kulkea jo kahta ja silmäluomet painuivat väkisin kiinni. Oltiin sovittu perjantaille Unkarista palaavan Anne ystäväin kanssa pariskuntailta hyvän ruoan ja leffan merkeissä, joten aika tuulispäänä sitä perjantaina sit viiletettiin. Kun töistä pääsin kotiin, olikin seuraavana hommana ruokakaupan tyhjennys grilliruoista meidän jääkaappiin. En todellakaan muista milloin viimeksi olisin niin paljon käyttänyt rahaa ruokaan. Tietty piti ne parhaimmat lihat olla. Alkujaan meidän piti kyllä mennä ravintolaan syömään, mutta aikatauluongelmien vuoksi päädyimme pitämään grilli-illan..eikun yö se kyllä sit jo oli. Kiva ilta meillä kuitenkin oli. Leffaksi valikoitui Dark Skies ja se taisi olla enemmän meidän tyttöjen mieleen, entä noitten meidän miesten. Tai Niksu kyllä yleensäkin aina katsoo kaikki leffat, vaikka huono olisikin, mutta Annen mies taisi pelailla tai räpeltää jotain muuta puhelimellaan :D


Leffasta en sen kummemmin kerro yksityiskohtia, sillä se on niin tuore, mutta muutama sananen omasta mielipiteestä. Melko kulutettu aihehan tässäkin pätkässä on, mutta kyllä sen katsoi. Jopa säikytti välillä. Mulla ei tästä leffasta oikeastaan olekaan mitään sen kummempaa sanottavaa. Ei nyt susihuono, muttei mikään Oscar-ehdokaskaan. Semmoinen väliinputooja. Kerran katsominen riittää. Ihan ok siis. Ykkösestä vitoseen arvosanoilla antaisin kolmosen.

Tosiaan leffan jälkeen mentiin vielä meille grillailemaan ja yögrillaamiseksihan se meni. Ei sillä, kivaa oli ja pitäisi ottaakin uudelleen mahdollisimman pian. Jotenkin kummallisesti tää aika vaan ottaa ja katoaa... Me do not like...

Lauantaina ei sitten päästykään ihan normaaliin tapaan aikasin ylös, vaan vasta kympin aikaan könysin sängystä kurkkimaan säätä. Mieli olisi tehnyt vielä nukkua, mutta voi apua kun mua ärsytti herätä niinkin myöhään. Aikainen lintu madon nappaa, kuvaa nykyisin mun käsitystä päivistä. Ennen saatoin helposti nukkua vaikka iltapäivään, mutta en nykyisin enää mitenkään raaski. Ja toinen juttu on se, että mulla alkaa särkemään päätä jos makoilen liian pitkään. Mutta siis joo. Lauantai aamupäivä menikin sitten Niksun kanssa roskiskatosta korjaillessa. Minä toimin siis erittäin hyvänä työnjohtajana a.k.a. teenkeittäjänä ja pidin hyvää seuraa ;D Meidän taloyhtiössä kun asuu niin ihana miespuolinen Ulla Taalasmaa, että mun oli pakko laittaa viime viikon yhtiökokouksessa sille jauhot suuhun. Se olisi tän roskiskatoksenkin suoristamisen teetättänyt jollakin ja taloyhtiön rahat olis menneet johonkin ihan turhaan, niin tuo mun kätsykalle mies hoiti sen reilussa tunnissa. Siis tällee ihan vaan tiedoksi, miksi se tehtiin :D Tekee nähtävästi taas mieli pälpättää kaiken näköistä. Sitä se tahaton tauko tekee ;D

No sitten homman jälkeen meidän naapurilla oli Tupperware kutsut... Hups! Rahaa saattoi vähän palaa. Mut ostin oikeasti vaan tarpeeseen tulevia juttuja. Mietin muutenkin, että kävisin keittiön kaapit läpi ja pistäisin huonoja kippoja ja kuppoja pois. Nää on näitä ikuisuusprojekteja. Teemoja mä fiilistelen kyllä edelleen niin kovaa :) Tuppereista sit myöhemmin lisää, kunhan saan tavarat itselleni.

Sit me saatiin Niksun kanssa ihan extempore idea lähteä uudestaan leffaan :D Meitä molempia kiinnosti ihan hirmuisesti nähdä Oblivion ja kun ei sen kummempaakaan tekemistä ollut mielessä niin kurvailtiin mootoripyörällä uudelleen leffaan :D Tällä kertaa käytiin myös syömässä, mutta paikaksi valikoitui niinkin hehkeä paikka kuin Rax :D Taisin syödä  jopa viisi sliceä pizzaa kun keskityin enemmänkin siihen salaattibuffettiin. Ähky tuli silti. Onneksi teatteri oli puoliksi tyhjä, joten sai istuskella ihan leveästi. Miksi muuten leffateattereissa on niin kauhean kylmä? Mua paleli molempina kertoina ihan hirmuisesti. Otin vielä tälle lauantaiselle kerralle Peakin hupparin, että pysyisin lämpimänä, mut silti kylmäs.

leffakuvat: google.fi

En teille tästäkään sen enempää ala paljastelemaan, mutta voi apua kun mua ärsyttää. Toisaalta on siis ihan kiva, kun elokuva jättää kysymyksiä ja tilaa omalle mielikuvitukselle, mutta jossain tapauksissa kun jää epäselväksi mistä joku on tullut, miksi ja miten, alkaa mua ärsyttää todella. Tykkäsin tästä leffana aikalailla, Cruisen Tomppa nyt tietty on ihQ, mutta muutamat asiat jäivät mietityttämään. Jätin mieluummin blodiaivoillani kysymykset esittämättä ja päätin vain tykätä leffasta. Vitosen arvosanataulukolla tää sais neljä miikan. Kotiin päästyämme, vihdoin taas yöaikaan, koetettiin Niksun kanssa leffasta keskustellakin, mutta mä olin sammuttanut jo osan aivoistani ja siirtynyt unimaahan. Milloinkohan Niksu oikeasti huomaa, etten juurikaan kuuntele? ;D Varmaan huomannut jo. Eli näiden takia en sitten lauantaina kerennut koneelle.

Taas meni pitkäksi unet eilen ja taisi kello olla puoli kymmenen kun viimein nousin. Joskin energia taso oli tällä kertaa huomattavasti parempi. Saatiin vihdoin ja viimein aloitettua makkarin remontti. Ei senkään aloittamisessa yhtään kauempaa mennyt. Onko siitä jo vuosi, kun ne tapetit ostettiin? Eilinen menikin sitten jotain miljoonaa tapettikerrosta seinästä poistaessa eikä homma ole vieläkään tehty. En vaan voi käsittää, miksi tapetteja pitää laittaa päällekkäin joku tsiljoona kerrosta. Nyt niiden poistaminen vasta vaikeaa onkin! Mulla on käden ihan ruvella ja rakkuloilla sekä lihaksia kolottaa. Pakko kyllä myöntää, että ollaan itsekin joskus menty siitä, missä aita on matalin, mutta nyt tehdään sitten kunnolla. Taisi tän makkariremontin koko nousta pikkasen isommaksi kuin aluksi oli suunniteltu. Saattaa olla, että jopa lattiakin menee vaihtoon. Katsotaan nyt.


Niin siis hurahti viimeiset kolme päivää. Näinköhän tästä mun sekametelisoppaselityksestä saa taas mitään selvää? :D Viime viikon liikunnoistahan mulla kuitenkin oli tarkoitus vaan tulla kertomaan, mutta sormet vaan naputtais lisää tekstiä kaikesta maan ja taivaan välillä. Mitä muuten teille kuuluu? Onko tapahtunut mitään kummallisuuksia? :) Okei, ne liikunnat.


Ma: Hölkkälenkki 1h n. 7km
Ti: Kävelylenkki 45min
Ke: Hidas kävelylenkki 1h 45min
To: Kävelylenkki 1h 20min
Pe: -
La: Aamulenkki 40min
Su: - (tapetin repimistä)


Ulkoilupainotteista liikuntaa ja hypin tällä hetkellä ilosta sisäisesti vieläkin tuosta maanantain hölkkälenkistä. Laitoin töiden jälkeen napit korville ja suuntasin lenkkipolulle. Kuuntekin musiikkia melko kovalla ja Taren tarpeiden jälkeen nostettiin vauhtia kovemmaksi. En miettinyt sen kummemmin mitään, kuuntelin vaan musiikkia ja annoin jalkojen liikkua. Jaksoin taas suoraa hölkkää pitemmän matkan kuin viimeksi. Voi sitä voitonriemua! Kyllähän meidän hölkkälenkkiin kuuluu pakolliset pisutauot, en siis mulle vaan Tarelle, joten hengähdyksiäkin tulee aina matkalla. Laitoin itselleni tavoitteeksi, että lähden lenkille ihan yksin. Katsotaan sitten miltä tuntuu, kun ei niitä pakollisia pysähtymisiä tule. Jaksaako sitä miten hyvin sitten. Joskin hölkkälenkin jälkeen jalat eivät olleet ihan kunnossa. Ei ne taida olla oikeastaan vieläkään. Mulla särki lenkin jälkeen ihan tuhottomasti pohkeita ja penikoita. Kai se on vaan todettava, ettei mun uuden lenkkikengät oikein sovellu juoksemiseen. Ei ole tarpeeksi tukea ja pohjaa. Uusien kenkien osto mitä luultavimmin taas edessä. Kävelyyn ne passaavat kyllä oikein hyvin. Otinkin sitten vähän kevyemmin seuraavat lenkit. Pakko kyllä päästä uudelleen mahdollisimman pian.

Harmillisesti tallilla en ole päässyt käymään pitkään aikaan, mutta tänään sit vihdoin. Surku vaan, kun polle on tän viikon jälkeen ilmeisesti lähdössä jo kesälaitumille, eli talleilu taitaa jäädä vielä vähemmälle. Tänä kesänä kyllä taitaa olla kivempi juttu se, että saan käydä myös keäslaidunpaikassa ratsastamassa. Muina kesinähän polle on ollut ylläpidossa, eli mun käynnit on saaneet jäädä siksi aikaa. Mutta nyt taitaa olla niin ihana kesä, että pääsen käymään :) Katsotaan nyt vielä, toivon kyllä hartaasti :)

Näine höpötyksine alan tässä lopettelemaan työpäivääkin pikku hiljaa. Tällaista kuuluu siis tänne, mutta mitäs sinne? :) Mukavaa alkanutta viikkoa! Enää viis viikkoa töitä!!! Loma, täältä tullaan :)

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Enää 3, 5 viikkoa töitä :D Lomat on parhautta <3

    Ootko muistanut venytellä jalat kunnolla päivittäin, pohkeet, etu-ja takareidet sekälonkankoukistajat ? Mulla on myös noita jalkojen kipuja mutta nyt tää mun jo jonkinaikaa kestänyt jalkojen venyttely projekti alkaa purra :) Ja fyssari just muistutti ihan sellaisesta rennoksi ravistelustakin, sitäkin voi tehdä ihan aina kun vaan muistaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla enää noin vähän, ihanaa :)

      Kröhöm... pakko myöntää, että olen todella laiska venyttelijä. Jotenkin se aina unohtuu vaikka tiedän, että se auttaisi hurjasti. Pitäisikin vaan oikeasti alkaa joka ilta tekemään kunnon venytyksiä. Ongelmaksi vaan muodostuu se, etten tiedä kunnon liikkeitä. Jotain mitä kouluajoilta muistaa ja mitä on tehty ryhmäliikuntatunneilla. Varmaan kaikki parhaimmat venytystavat multa uupuu. Veikkaan, että se kyllä auttaisi tuohon kipeyteen...

      Poista