Töppöstä toisen eteen

keskiviikkona, toukokuuta 08, 2013

Huhheijaa, nyt on pakko nostaa jalat ylös! Tänään on tullut istuttua autossa pepa puuduksiin asti. En muista milloin viimeksi olisin ollut näin pahoissa ruuhkissa. Kävin Jumbossa pikaisesti ostamassa veljen pojalle huomisille synttäreille lahjan ja ajattelin fiksusti lähteä hyvissä ajoin kotia kohti. Odottelin edelleen Livboxia kuumeisesti saapuvaksi ja olin aika sata varma, että pakettikortti nököttäisi postilaatikossa. Hyvissä ajoin lähdin, mutta liikenne oli pahasti mua vastaan. Normaalisti 50 minuutin matkaan menikin tänään kaksi tuntia, siis kaksi! Aivan järkyttävää sanon minä. Kun vauhti on viidestä kilometristä pysähdyksiin, niin kai se vaan yksinkertaisesti vie kauan aikaa. Oli tosiaan ihan virhe liike lähteä neljän korvilla ajelemaan, kun silloin taitaa olla kaikki muutkin liikenteessä. Tuli todella kiire ja olin aivan varma, etten kerkeäisi postiin. Heti kun tie yhtään tyhjeni, niin saatoin painaa kaasupoljinta vähän normaalia rankemmin. Mitään en myönnä, ainakaan että olisin ajanut ylinopeutta ;D Mut en ollut ainoa. Moni muukin taisi olla hermostunut hidasteluun ja 80km/h alueella jengi veteli reippaasti yli satasta. Kiireesti kodin kautta katsomaan postit ja kurvailin pikaisesti postiin, meillä kun se menee kiinni jo kuudelta. Hyvin kerkesin, aikaakin jäi vielä, noin kolme minuuttia :D Mutta nyt on Livbox turvallisesti kotona. Palataan sen pariin paremmalla ajalla. Yksi murhe mulla sen kanssa kyllä on.


Vähän aika sitten tultiin äidin kanssa lenkiltä. Voi että kun oli ihanaa! Nautiskeltiin täysin rinnoin kesäisestä ilmasta. Olisi tarennut varmaan ihan topillakin, mutta huppari oli kyllä vielä ihan hyvä lisävaruste. Mutta se tunne. Olisin varmaan jaksanut kävellä kuuhun ja takaisin, kun tuo ilma antaa niin paljon lisäenergiaa. Käveltiin Filmtowniin hakemaan leffa nyt illaksi. Töppöstä on siis tänään laitettu toiseen eteen reippaasti ja nyt sit suon itselleni köllähdyksen sohvalle ja aloittelen leffaillan. Mukavaa helatorstaita ja toivottavasti tekin saatte nauttia vapaasta :)

You Might Also Like

0 kommenttia