Movies pt. 11

tiistaina, elokuuta 13, 2013

Havahduin tässä muutama päivä sitten, että leffoja on taas tullut katsottua vino pino, mutta yhtäkään niistä en ole kirjannut blogiin. Määrä olikin melkoinen, joten kahteen postaukseen nämä oli pakko jakaa. Me ollaan Niksun kanssa melkoisia leffahirmuja, joten niitä tulee katsottua vähän päästä. Mennään siis suoraan asiaan, eli mietteet katsotuista leffoista.


KOTI ELÄINTARHASSA   §§§



Matt Damon tekee unohtumattoman ja koskettavan roolisuorituksen ylistetyn ohjaajan, Cameron Crowen tositarinaan perustuvassa elokuvassa. Damon on Benjamin Mee, yksinhuoltajaisä, joka päättää tarvitsevansa perheineen uuden alun. Hän muuttaa kahden lapsensa kanssa epätodennäköisimpään paikkaan kaikista, rapistuneeseen eläintarhaan täynnä eksoottisia eläimiä. Vastassaan karanneita käärmeitä, masentunut karhu ja sairasteleva tiikeri, Benjamin tajuaa haukanneensa liian suuren palan villin ja karvaisen seikkailunsa kanssa. Sisukkaan eläintenhoitajan, Kellyn (Scarlett Johansson) avulla hän saattaa kuitenkin kyetä ihmeisiin ja avaamaan eläintarhan uudelleen.

- Elokuvassa elettiin juuri sellaista elämää, josta itse olen lapsena unelmoinut. Tai kyllä mä mielelläni vieläkin voisin asua eläintarhassa ja pitää sellaista yllä. Kaikenkarvaiset otukset kyllä varmasti asustaisivat ihan asuintalossa :D Elokuva oli siis siltä osin pienta unelmaa. Kertoi hyvin arkisesti eläintarhan pitämisestä ja syvennyttiin henkilöiden sisimpäänkin melko hyvin. Itkuhan tätä katsoessa lopulta pääsi. Sanoisinko että tämä on sellainen väliinputoaja elokuva. Sellainen iisi draama, jonka katsottua jää hyvä mieli.


PIIN ELÄMÄ    §§§-


Lähde elämäsi matkalle Oscar®-palkitun ohjaajan, Ang Leen* visuaalisessa mestariteoksessa, joka perustuu Yann Martelin samannimiseen menestysromaaniin. Hirmumyrskyssä haaksirikkoutunut nuori intialaispoika Pi Patel löytää itsensä pelastusveneestä keskellä avomerta, seuranaan vain yksi eloonjäänyt - hurja bengalin tiikeri nimeltään Richard Parker. Eloonjäämistaistelun yhdistämä kaksikko ajautuu eeppiselle, mielikuvituksen rajoja koettelevalle matkalle, joka on nähtävä, jotta sen voi uskoa.

- Odotin tältä elokuvalta paljon, olihan se sen verran kovin hyypattu. Harmillisesti kuitenkin jouduin pettymään. Ei osunut ja uponnut meikäläiseen niin kovin. Olin välillä vähän pihalla ja tarina muutenkin vähän omintakeinen. Upeita kohtauksia tässä oli silti riittämiin ja mielikuvitustaan sai käyttää, mutta jotenkin jäi silti valjuksi.


JACK REACHER   §§§§-


Jack Reacher: Entinen sotilaspoliisi Jack Reacher (Tom Cruise) hyppää Lee Childin menestysromaanin sivuilta valkokankaalle kriitikkojen "erinomaiseksi"* kutsumassa räjähtävässä trillerissä. Kun viisi ihmistä surmataan ampumalla ja kaikki todisteet viittaavat syyttömyyttään vannovaan henkilöön, vain yksi mies kykenee saamaan selville oikeat rikolliset. Tässä tiukan toiminnan täyteisessä hittielokuvassa lain kouralla on rajoituksensa, mutta Jack Reacherilla ei.

- Kyllähän tuo Tomppa vaan niin hyvin sopii näihin toimintapätkiin. Mutta ei se Tomppa tästä pelkästään hyvää pätkää tehnyt, vaan kyllä tarina itsessään oli mielenkiintoinen. Pikkasen semmoista CSI meininkiä ja itsekin mietti ja "tutki" leffan ajan mahdollista pahista. Tykkäsin! Nyt on vaan sen verran kauan aikaa tän katsomisesta, etten parempaan pysty.


BEAUTIFUL CREATURES - LUMOAVA KIROUS §§


17-vuotias Ethan unelmoi elämästä kaukana maaseudun pikkukylästä - kunnes hän tapaa uuden tytön Lenan. He ovat kuin luodut toisilleen, ja vetovoimaa on vaikeaa vastustaa. Lenalla on kuitenkin synkkä salaisuus. Hän kuuluu noitien sukuun, ja pian kohtalo ratkaisee, vetääkö suvun pimeäpuoli Lenan mukaansa. Silloin kuolevat rakkaus ja mies, jota Lena rakastaa! Twilight-ilmiön jälkeen tulee Lumoava kirous, joka perustuu Kami Garcianja Margaret Stohlin suositun kirjasarjan ensimmäiseen, loistavaan osaan. Astu sisään maailmaan, jossa on taikavoimia, suuria vaaroja ja järkähtämätöntä rakkautta!

- Tää leffa ei nyt saanut mua yhtään puolelleen. Minä Twilight-fanittaja ärsyynnyin jotenkin kovasti siitä, että tämä leffa yritti muistuttaa tuota kovasti rakastamaani leffa-sarjaa liian kovasti. Tyttö ja poika rakastuvat, toinen ei ole tavallinen jne. Näyttelijät eivät iskeneet meikäläiseen niinku yhtään, oikeastaan ärsyttivät. Leffassa ärsyttäviä kohtauksia ja loppu ihan tyhmästi. Ei, tää ei ollu meikän juttu. Kyllähän tän nyt katsoi, mutta njäh, ei toiste tartte.


HOBITTI   §§§


J.R.R. Tolkienin ikivihreään mestariteokseen perustuvan elokuvatrilogian ensimmäinen osa, Hobitti - odottamaton matka, seuraa nimikkohahmoaan Bilbo Reppulia, joka - seuranaan velho Gandalf ja Thorin Tammikilven johtama 13 kääpiön joukko - imaistaan mukaan suorittamaan eeppistä tehtävää: palauttamaan Ereborin kääpiövaltakunta takaisin hirveän lohikäärme Smaugin kynsistä. Matka vie ryhmän läpi Yksinäisten maiden ja petollisten Sumuvuorten.

- Haukotus, nukahdus, eiks tää lopu koskaan? Anteeksi teille Hobitin ja Taru Sormusten Herra-trilogiasta tykkääville, mutta mä nukahdin tylsyyteen. Tää oli mun mielestä alussa niin boring, etten kyennyt enää pitämään silmäluomiani auki. Niksullekin teki tiukkaa ja lopulta suosiolla jätettiin leffa seuraavalle päivälle uusintä yritykselle. Jos alussa yksi kohtaus kestää melkein tunnin, mä olen jo ihan höyhensaarilla. Kyllähän tämä lopussa onneksi muuttui mielenkiintoisemmaksi, mutta mikäli olisin tosi nirso, olisin alun perusteella jättänyt lopun katsomatta. Eipä nuo THS:tkään oli mun lempparikastia. Eli en ole sen vuoksi paras arvostelemaan tätä.


THE POSSESSION   §§§+


Lähiön kirpputorilta pieni Em-tyttö saa rahoillaan enemmän kuin pelkän antiikkisen puurasian. Rasiassa on nimittäin ikivanha demoni, joka asettuu Emin vartaloon. Hänen vanhempansa näkevät, miten muutos tapahtuu. Pian heidän tekee mieli repiä silmät päästään silkasta pelosta!

- Hyi helkkari! Kylmät väreet riipi selkäpiitä pitkin koko ajan, katselin leffaa sromien ja peiton välistä. Pelotti ja kovasti pelottikin. Niksu joutui "suojelemaan" mua, kun olin kauhusta kankea. Mä en ymmärrä miksi minä, pelkureiden kunkku, edes haluan kerta toisensa jälkeen edes katoa kauhuelokuvia. Mä taidan olla kauhuleffojen paras kohderyhmä, kun pelkään todellakin niin aidosti. Mä en uskalla mennä enää kauhuleffojen jälkeen pesemään meikkejä kasvoilta, joten parasta aina käydä ennen leffan alkua. Ja siis niin, tietysti ne pitää katsoa aina mahdollisimman myöhään. Ja se mikä tästä leffasta teki entistä pelottavamman, on tuo pieni teksti, joka kertoo tämän pohjautuvat tositarinaan. Jep, yöunet takuulla menetetty. Tän jälkeen mua pelotti ihan älyttömän paljon.


ITSE ILKIMYS 2    §§§§


Koko perheen suosikkielokuvan jatko-osassa ilkimys Gru, hänen hulvattomat keltaiset Kätyrinsä ja suloiset tyttärensä palaavat valkokankaalle uuden seikkailun parissa mukanaan koko joukko uusia hauskoja hahmoja.
lainaus: finnkino.fi

- Hih, sekä minä että lapset tykättiin ja nauru raikoi elokuvateatterissa. Noi pienet keltaiset ukkelit, parhaita evö! Tykästyin niihin niin kovin jo ykkösosassa ja kakkosessa ovat tyyliin vielä hauskempia. Mä en taida koskaan kasvaa aikuiseksi, sillä nää lastepiirretyt osuu vieläkin meikäläiseen niin hyvin. Ja olihan se hauskaa, kun tuli kohtia, jossa aikuiset nauroivat ja lapset sitten hieman ihmeissään, että mille ne nauraa. ;) Iski mun makuun ainakin tosi hyvin :)

lainatut tekstit: filmtown.fi
kuvat: google.fi

Olettekos te nähneet näistä mitään? Mitä te tykkäsitte?

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Voi sentään, sun suosituksesta vuokrattiin toi kauhu pätkä ja me naurettiin=) Ei ihan kauhua muistuttanu?!? Huonoa manaaja matkimista:(
    -Skeit-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin se Niksukin sanoi, eikä sitä pelottanut. Mitä ihmeen rautahermoja te oikein olette? :O :D Mut mä oonkin kuuluisa Pelle Pelkuri ;D

      Poista