Kotikierros - olohuone

tiistaina, tammikuuta 28, 2014

Mun päässä kuhisee sisustusideoita ja sormet syyhyää remontin aloittamista. Huonekaluostoksillekin olisi päästävä ja maalitelat pitäisi saada viuhumaan. Mutta, mutta... Aikaa, mistä sitä saisi lisää? Jotenkin tuntuu siltä, että kädet on täynnä muita juttuja koko ajan eikä remontin aloittamiselle löydy mistään sopivaa koloa. Maalipönttökin on jo ostettu, joten kunhan vain pääsisi aloittamaan. Samalla muhun kuitenkin iskee sellainen auttamaton olo. Tekemistä on meinaan paljon ja tämä pieni mieli kun on niin malttamaton, että kaikki pitäisi saada tehtyä heti nyt eikä vasta ensi vuonna. Kärsivällisyys ei ole aina kanssani ja näissä remonttihommissa varsinkaan. Nyt kun ollaan jo yksi asunto remontoitu lattiasta kattoon ja tietää mitä se vaatii, on jotenkin helpompi lähteä remontoimaan tätä kotia. Mutta sitä aikaa ja rahakin kyllä kelpaisi.

Kuitenkin ennen kuin me noita remontteja päästään aloittelemaan, pitäähän tämä nykyinen tila esitellä. Eli sitten seuraavaan huoneeseen ja se on tällä kertaa olkkari.





Kuten kuvista näkyy, on täälläkin tilassa keltaista, paljon keltaista, liikaa meidän makuun. Lattiana alkuperäinen parketti ja katto maalamaton puu. Todella tumma tunnelma, vaikka tuo keltainen piristääkin. Tuosta yläpuolella olevasta kuvasta näkyy parhaiten tuo seinän pinta. Se on röpelöä. Olkkarin kaikki seinät ovat röpelöä! Mä en tykkää yhtään. Sen pois saaminen tulisi olemaan yhtä tuskaa, joten tässä pähkäillään, että mitä sille tehtäisi.


Meidän olohuone on pitkä puikula ja tila tuntuu tällä hetkellä vielä kovin jättimäiseltä. Tuo päätytila saattaa joskus siis muuntautua makuuhuoneeksi, mutta näin aluksi me olemme suunnitelleet siitä työtilaa. Ja mä haluaisin sinne pianon :)


Takka on virallisen olohuoneen nurkassa ja me tykätään sen mallista paljon. Se varaa lämmöt todella hyvin itseensä ja näillä kovilla pakkasilla ollaan lämpätty joka toinen tai kolmas päivä. Ja onneksi takka on valkoinen!


Kaikki on vielä vähän vaiheessa. Muuttolaatikot koristavat tiloissa edelleen ja telkkarinpiuhakin vedettiin vain helpoimman kautta, että saadaan Putous näkymään :D Voitte siis kuvitella, kuinka kovasti mun kädet syyhyää remontoimista ja noista muuttolaatikoista eroon pääsyä.


Meidän olohuone on tällä hetkellä vielä tosi pimeä. Kattolamput puuttuu kokonaan. Olen siis käyttänyt valaisuun noita Partyliten lyhtyjä ja sohvan vieressä oleva jalkalamppu hoitaa suurimman osan. Eipä tuota perätilaa oikein vielä käytetä. Catan torni on ikkunan edessä ja se tuota tilaa eniten käyttääkin. Edellisten asukkaiden periä on tuo erikoinen tietokonepöytä. Se nyt on saanut olla vielä tuolla nurkassa, mutta saa kyllä luvan väistyä uusilta huonekaluilta.


Edelliset asukkaat jättivät meille myös pyynnöstäni tuon ihanan puuarkun, jossa meillä on säilössä takkapuita. Verhotkin he jättivät paikalleen, mittatilaustyönä kun olivat ne tuohon ottaneet. Pidämme verhon väreistä paljon, mustaa ja harmaata, mutta eivät ne kyllä pääse oikeuksiin noiden keltaisten seinän kanssa.


Tässä vielä kuvaa nurkasta, johon olohuone virallisesti loppuu. Mielestäni olohuone on riittävän iso näinkin, eli jos makuuhuoneen joskus tarvitsee, on tilat silti riittoisat.

Miltäs teistä näyttää keltainen olohuone? Näettekö samaa pontentiaali tässäkin, kuten muissakin tiloissa?

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Toisaalta on ihan hyvä ettei kaikkia remontteja saa tehtyä heti, ajan kuluessa saattaa huomata että jotenkin toisin olisikin toimivampi/kivempi. Mä esim olisin meidän vessan tehny toiste päin, jos olis asiaa ehtiny pohtia ja tuumia.
    Ja olkkarihan näyttää oikein hyvältä! Ja jos vaaleampaa pintaa olette ajatelleet niin tulee varmasti ihanan valoisa ja avara, kun ei nytkään mikään pimeä kolonen ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä niin totta! Vaikka kuinka yrittää remontoida paremmaksi, voi ajan kanssa silti huomata puutteita.
      Kiva kuulla, että sielläkin tykätään :) Sitä vaaleaa pintaa todellakin! En vaan maltaisi odottaa!

      Poista