Perjantai pölinöitä

perjantaina, helmikuuta 07, 2014

Tänään oli pakko nukkua päikkärit, niin kuin monena muunakin perjantaina. Viikko vaatii aina veronsa ja perjantain kotimatkalla huomaan usein silmien luppaavan. Oli muten ihana vain köllähtää sohvalle rakkaiden karvapyllyjen kanssa ja nukahtaa. Ei kiirettä mihinkään. Siinähän se pari tuntia sit hurahti. Ainakin keräsin energiat illan tallihommiin. Ihanaa kun viikonloppu tuli taas. Tänä viikonloppuna yritän kyllä vähän levätäkin. On ollut koko ajan sen päivästä haipakka, etten oikein ole muistanut hengähtää. Josko nyt ehtisin lukemaan kaikki lehtenikin ihan ajatuksella. Oiskohan niitäkin jo joku kahdeksan lukematta, Kotivinkit, Trendit ja Kauneus&Terveydet. Ainut pakollinen homma tänä viikonloppuna on tallinhoito. Aion huomenna mennä siis ratsastamaan ja ajattelin pitkästä aikaa käydä kunnon lenkin. Pari tuntia vähintään. Sitten mitään muuta ei olekaan. Mä tykkään tosi paljon touhuamisesta ja menoista, mutta kyllä välillä tarvitsee ihan vain hengähtääkin. Nyt se tuntuu todellakin tulevan tarpeeseen.


Haluaisin myös pitkästä aikaa päästä kunnolla lukemaan seuraamiani blogeja. Tässä hässäkässä sekin on jäänyt ihan minimiin. Olen käynyt vain pikaisesti vilaisemassa uusimmat postauksen, mutta kommentointi on jäänyt aivan liian vähälle. Viikonlopun ohjelma on siis ihanan yksinkertaista ja rauhallista. Hyvää ruokaa voisi tehdä ja nautiskella vaan. Ja se talleilu, se se vasta nautinnolista onkin. Arkisin kun käy talleilemassa, niin onhan se hetken hengähdys kaikesta, mutta silti siellä touhuaa kauhealla kiireellä. Pitäähän kotiin päästä tekemään ruokaa ja muut kotiaskareet. Talleilusta ei siis silloin ehdi nauttimaan ihan täysin siemauksin, joten huomenna aion nauttia sieluni kyllyydestä. Toivottavasti vesisade ei vaan yllätä ja pilaa täydellistä nautintoa.


Nyt mulla alkaa silmät taas luppaamaan. Taidan näyttää juopuneelta buldoggilta. Parempi siis siirtyä sänkyyn ja hautautua peiton alle kauneusunille. Josko huomenna näyttäisin taas vähän ihmisemmältä. Oikein ihanaa alkanutta viikonloppua myös teille! Mitäs teillä on suunnitelmissa? :)

You Might Also Like

0 kommenttia