Liikunnat vko 35

maanantaina, syyskuuta 01, 2014

Nonni, tulihan se maanantaifiilis sieltä. Kuola poskella meni taas koko työpäivä enkä taida olla herännyt tähän päivään ollenkaan. Väsymys on ollut just sitä maanantaitasoa. Jopa yhden viikon töissä pärjäsin lomalla saaduilla unilla, vaikka väsymystä oli ilmassa. Tänään se zombie olemus iski sitten kunnolla. Ja mitä vielä, syksy on virallisesti täällä. Eka syyskuuta. Hui kauhistus, sanompahan vaan. Kohta huomataan, että tämäkin vuosi on ohitse. Justhan me vasta juhlittiin voden vaihtoa. Miten tää ajan kulu tuntuu vaan kiihtyvän? Hyvä jos vauhdissa pysyy.

Mutta pitkästä aikaa liikuntapostaus. Viime viikko olikin sitten eka viikko loman jälkeen kunnon liikutaa. Auta armias. Mä olin niin, siis niin kipeä, että oli äitiä ikävä. Sen siitä saa, kun pitää liian pitkän tauon kunnon treenistä. Lihaksissa tuntui ja pienikin liike sai älähtämään kivusta. Onneksi kipu kuitenkin kaikkosi parissa päivässä ja lopulta hyvä fiilis palasi. Vähän on taso laskenut viidessä viikossa, mutta nopeasti se saadaan takaisin. Ja voi miten mulla olikin ikävä treenailuja! Tuntuu todella oudolta edes sanoa tätä. Minä, tyyppi joka ei koskaan ole liiemmin välittänyt liikunnasta ja nyt mulla oli sitä ikävä. Vau, pitkälle on tultu. Oli ihana päästä painamaan täysillä ja kyllä mä sanon, että tuo salilla käyminen tekee vaan niin hyvää. Nyt sit saatiin äidin kanssa innostettua isäpuolikin treenaamaan. Nyt me kaikki neljä käydään samalla salilla, joskin vähän eri aikoihin. Ihan huikeeta :)

Mulla on nyt selkeä tavoite tullut tässä loman aikana. Ensi kesänä mä olen kunnossa. Mun on pakko. Ei tästä muuten tule mitään. Mä haluan nyt selkeitä tuloksia ja motivaation olen saanut niin korkealle, että sinne salille tekisi mieli muuttaa asumaan. Mä olen päättänyt onnistua! Huonoina hetkinä tulen ehdottomasti tarvitsemaan teidän tsemppejä, mutta nyt musta tuntuu, että voisin ylittää vaikka millaiset esteet ja vuoret. Ensi kesänä mulla on litteä vatsa. Ens kesänä mä voin olla bikineissä, tuntematta oloa ryhävalaaksi. Ens kesänä mä voin pukea päälle just sellaiset mekot mitä huvittaa. Ens kesä, kesä 2015. Huikea kesä, eikö? Mä olen valmis itkemään ja hikoilemaan verta, kunhan saan sen mitä tahdon. Tahto on kova voima. Ja herkut vähennetään ihan minimiin. Joka lauantai ei olekaan enää namipäivä. Alkuun ota iisimmin sen kanssa, mutta lopulta kerran kuussa tai kahdessa riittää. Ja juhlat on sit eri asia. Niissä saa joustaa, mutta kohtuudella.

Nyt mulla kuitenkin on selkeä päämäärä. Selkeä aikataulu, josta aion pitää kiinni. Sen jälkeen tietysti terveellisiä elämäntapoja jatketaan, mutta ens kesä, se on se jolloin mä haluan tuntea oloni hyvältä tässä kropassa jonka mulle on luoja luonut. Pitäähän mun pitää siitä huolta. Mä en aio luovuttaa. EN AIO!



MA: Salitreeni 1h20min
TI: -
KE: -
TO: Salitreeni 1h10min
PE: Salitreeni 1h15min
LA: -
SU: melontaa 4h (välillä kanootin kantoa vaikeassa maastossa)


Syyskuun eka, tänään oli eka kerta, kun testasin Kayla Itsinesin treeniä. Vitsit että tuntui hyvältä. Innolla odotan, mitkä fiilikset on muutaman viikon jälkeen. 12 viikkoa on nyt edessä hänen treeniä ja voin sanoa, että sykkeet oli jossain pilvissä tänään. Tämä kuu oli tosi hyvä hetki aloittaa. Maanantai, kuun eka. Tänään otan myös itsestäni mitat ylös. Aamupaino sekä sentit koko kropasta. Niitä sitten päivitetään kerta viikkoon, joka maanantai. Toivon todella, että muutoksia tulee. Otan myös kuvat, mutta katsotaan kehtaanko ikinä niitä sitten julkaista. Toivottavasti ainakin lopputuloksen.

Mä tiedän, että olen sen sata kertaa uhonnut, mutta nyt mä olen oikeasti päättänyt päästä tavoitteeseeni. Tsemppaattehan, jos meinaa usko loppua?

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Kyllä varmasti onnistut, jos vaan niin päätät. :) Mulla ekat treenit ens vkon ke uuden PT:n kanssa, enkä malttais odottaa! Nyt treenaillut vanhaa ohjelmaa salilla viitisen viikkoa ja ihanaa huomata, miten kunto on noussut synnytyksen jälkeen.

    Mulla on myös suunnitelmissa päivittää blogiin alkumitat, paino ja kuvat - mitä sillä on väliä mitä alussa näyttää, loppuhan on sitten se tärkein, eiks? Älä ujostele turhaan, muru. Tsemppiä hommaan! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä kovasti päättänyt ja toivon pysyväni tässä vaikka tulisi mutkia matkaan. Tsemppiä muru sullekin PT:n tapaamiseen :)

      Katotaan, josko kehtaan sitten päivittää, kun jotain on oikeasti kropalle tapahtunutkin. Eiliset mittauksen sai kyllä hymyn hyytymään. Mistä ihmeestä tää jättiuimarengas on tähän tullut?

      Poista