Loppuneet tuotteet joulukuu 2014

torstaina, tammikuuta 08, 2015

Vielä katsausta viime vuoteen ja joulukuun tyhjentyneisiin puteleihin. Jokohan sitten olisi aika kokonaan hyvästellä vuosi 2014? Voi olla että ei :D Tyhjentyneitä puteleita olette nähneet blogissani nyt jo reippaan vuoden verran ja tein itse ihan vaan mielenkiinnosta tutkimusta, että paljonkos niitä tuotteita nyt sitten vuonna 2014 hävisi kaapeistani. Melko yllättävä tulos kyllä. Mielestäni määrä on kohtuu iso, ainakin nyt näin loppulukemana mietittynä.
Luovutin kerralla isomman satsin kosmetiikka Minttu-serkulleni kesällä. Siinä setissä oli 25 putelia. Testereitä olin äärimmäisen laiska käyttämään, mutta kyllä niitäkin tyhjeni 46 kappaletta. Täysikokoisia tuli sitten tyhjennettyä yhteensä 103. Eli kokonaissummaksi vuoden 2014 loppuneita tuli 174 kappaletta! Ihan hyvä summa, vai mitä? Nyt sitten jännätään, saanko tänä vuonna päihitettyä tuon lukeman ;)

Käydään nyt vielä kuitenkin joulukuun loppuneiden kimppuun, että saadaan sekin taputeltua pois.


Joulukuussa loppui yhteensä 15 tuotetta, joista neljä oli näytteitä ja vielä ihan kohtuukokoisia sellaisia. Vai onko tuo Marvis oikeastikin tuon kokoinen puteli? Nyt tuotteita loppui ihan kivasti vähän joka alueelta, niin tukkajuttuja, ihonhoitoa kuin meikkejäkin.


Mä en ole ihan varma, että hilseileekö mun pää kuivuuden vai psoriasiksen takia. Ostin sitten testiin Head&Shouldersin Citrus shampoon testiin, että vähentäisikö se hilseilyä. No, eipä oikeastan. Veikkaan siis harmissani sitä, että psorihan se tuolla päänahassa kiusaa. Mutta muuten tuon pesuteho oli kiva, toimiva shampoo ja kivan tuoksuinenkin vielä. Voin ostaa ehdottomasti uudelleenkin.

No arvaattekin varmaan jo, miksi tuo toinen Head&Shoulders puteli muutti meille. No hei euron! Oikein toimiva hoitoaine. Silikoneja tässä varmasti oli ihan reippaasti, sillä niin siloisaksi jäi, mutta tykkäsin muuten miltä se sai hiukseni tuntumaan. Voisin ostaa lisääkin.

Biozell Moisture Maskin ostin I Love Me-messuilta ja otinkin tuotteen heti testiin. Mutta tiedättekö, mulle ei jäänyt tästä mitään mieleen. Tuote loppui jo joulukuun alussa ja mitä tätä nyt taakse päin muistelen, niin kai tää ihan kiva oli. Koska mieleen ei jäänyt mitään sen kummempaa, niin perustuote sanoisin.

Livboxista tullut BC Oil Miracle ruusu shampoo taas oli todella kiva! Vienoinen ruusun tuoksu, jota normaalisti vihaan, ei tässä häirinnyt lainkaan. Auttoi selkeästi kuivaan/psoriasis päänahkaan ja pesi hiuksetkin hyvin.

Biozell Volumizing kuivashampoo oli mielestäni ihan huippu! Voisin verrata tätä jopa suosikkiini Batiste XXL Volumeen. Tämä teki hiuksista kohtuu raikkaat ja tuuheutti todella hyvin. Ainut missä sanoisin Batisten vielä päihittävän, on tuotteen koostumuksessa. Se ei jätä hiuksia liian karheiksi ja jauhoisiksi. Mielestäni tässä jäi ehkä ihan hitusen. Mutta todellakin voisin ostaa uudelleen!


Simple eye make-up remover padsit taisi tulla joskus kauan sitten Livboxista. Tuota, tuota... olin unohtanut nämä ihan kokonaan ja tuo kun oli nähtävästi huonosti ollut kiinni, olivat lappuset kuivahtaneet sinne sisälle. Että siinä ne sitten. En enää muista kunnolla, miten nämä toimi, mutta ei vissiin kovin tehokkaasti, kun en loppuun asti edes käyttänyt. En osta uudelleen.

Lumene Clear it Up! kasvoputsari tuli syyskuun Livboxista ja pidin siitä. Silloin arvostelin jo.

SkinActive puhdistuslaput ovat myös jostain vuodelta nakki ja muussi. Nämäkin olivat kätkössä ja kuivahtaneet. Kökköjä muistelisin näidenkin olleen. Mistä moista merkkiä edes saa?


Marvis Licorice hammastahna tuli miesten Livboxissa Niksulle, mutta hän ei siitä kovinkaan innostunut. Kuulemma hammastahnan pitää olla räjäyttävää puhtautta antava. Testasin tuotetta itsekin ja mulla tuli tästä mieleen Jenkki salmiakkipurkka. Ihan kiva, voisin käyttää aina silloin tällöin.

Himalaya Sparkly White hammastahnan sain I Love Me-messuilta näytteenä. Olen aina ollut kovin skeptinen näihin valkaisu tahtnoihin, mutta muuten tämä kyllä tuntui kivalta. Tämä ei ollut kovinkaan vahvan oloinen tahna, pääsee kategoriaan -ihan kiva-.


Favora hoitava käsivoide, jo toinen tyhjentynyt puteli. Tämä tuli alkujaan Livboxista ja tykästyin tähän kovin. Todellakin hoitaja ja sopivan nopeasti imeytyvä. Voi kyllä, voisin todella ostaa lisää. Erittäin hyvä perustuote.

Angry Birds by Lumene mustikka käsivoiteen sain vanhimmalta kummitytöltäni nimipäivälahjaksi joskus kauan sitten jo. Varmaan pari vuotta sitten. Sininen lintu on kulkenut mukanani työkassissa ja olen käyttänyt sitä aina silloin tällöin. Sopi oikein hyvin tänne työmaalle, sillä voide imeytyi nopeasti ja pääsin sitten näpyttelemään konetta taas ahkerasti. Kiva vieno mustikan tuoksukin tässä. En silti kokenut tätä mitenkään maata mullistavaksi, joten en ehkä ostaisi uudelleen.


Estee Lauder Sumptuous Infinite ripsiväri oli mulla hetken aikaa lermpparina. Se teki ripsille lähes samaa, kuin tämän hetkinen suosikkini Oriflame The One. Onneksi kuitenkin sain tuon Oriflamen, sillä muuten olisin joutunut taas ripsivärin takia köyhtymään aika lailla. En edes halua tietää paljonko tuo maksaisi. Mutta hyvä, todella hyvä se oli.

Dermalogica Skinperfect primer tuli toukokuun Livboxissa ja nyt se sitten loppui, tuo pieni näyte. Riittoisaa kuin mikä! Ja mä välillä vielä lotrasin menemään. Tätä voisin todella hankkia lisää, mutta kun kiinnostaa vielä löytää se huippu pohjustaja, niin jätän tämän vielä mietintään.

Nyt on tuote, jonka kestosta voidaan mainita pieni ikuisuus. Milloinkohan olen tuon Lumenen Blueberry Shaping Wax kulmakarvageelin ostanut. Olen ehtinyt ostaa jo uudenkin varastoon kauan ennen tämän loppumista. Kolme-neljä vuotta ehkä.. Oli miten oli, kauan se kesti ja toimi loppuun asti todella hyvin. Tuote piti kulmakarvat kohdillaan, antoi niille vähän sävyä ja muotoilu oli helppoa. Enkä pelkäisi, vaikka tuote ns. vanhentuisi. Ei nuo kulmakarvat varmaan kovasti hätkädä, vaikka vähän elttaantunutta kamaa niihin laittaisi ;) Mutta mielestäni tämä ei mennyt miksikään, vaikka vanhakin oli. Toinen on siis jo käytössä.


Estee Lauderissa oli siis muovinen harjasosa. Lumenessa kuituinen. Jos tuosta jotain saa mainita, niin mielestäni hieman pienempikin harjasosa riittäisi kulmakarvoihin.


Tällaiset loppuneet oli. Oliko mitään teidän tuttuja?

You Might Also Like

1 kommenttia

  1. Olet saanut purkkeja ja purnukoita tyhjennettyä kiitettävästi. Itellä tahtoo aina jäädä pullonpohjat pyörimää kaappeihin ja aikansa pyörittyään nakkaan roskiin.
    Näillä ajatuksilla.
    ~elle~

    VastaaPoista