Uusi vuosi vastaanotettu

torstaina, tammikuuta 01, 2015

Ja niin taas vaihtui vuosi uuteen.
Oli aika jättää taakse vanha ja ottaa vastaan tuleva.
Uuden vuoden lupauksia tehtiin ja parit pommit taivaalle lähetettiin.
Mukana vuoden vauhtimisessa oli äiti ja isäpuoli, muita rakkaita kaivattiin ja viestiteltiin.
Käytiin ensin Rossossa syömässä ja sitten vedettiin suklaita viimeisiä.
Lopulta tyynyyn painoimme päät ja ja vanha vuosi hyväksi jää.


Meillä ei Niksun kanssa ollut mitään suunnitelmia Uuden Vuoden aatolle. Mä karkasin töistä hitusen aikasemmin ja otettiin tässä kotosalla ensin ihan vaan iisisti. Mun teki kuitenkin mieli tehdä uuden vuoden meikki, joten asuttauduin vessaan taas tunniksi. Laitoin kyllä vähän juhlavammat vaatteetkin, olisihan tuleva vuosi kiva kuitenkin vastaanottaa nätimpänä kuin pierukalsareissa hengaillen. Puoli tuntia ennen kauppojen sulkeutumista tajusin, ettei meillä ole pommeja vielä hankittuna, joten nopeasti vielä hakemaat parit. Ei meillä rahaa mennyt kuin pari kymppiä per nuppi, mutta eipä niitä pommeja tartte paljoa ollakaan.


Pommiostoksilla äiti kuitenkin laittoi viestiä, että sopisiko heidän tulla juhlistamaan meille ja niin alkoi illan suunnitelmat hahmottua. Kova nälkä oli kaikilla, joten käytiin vielä Rossossa herkuttelemassa. Jälkiruoka vedettiin meillä ja vuoden viimeisiä herkkuja maisteltiin. Nyt sitten ei enää herkutellakaan. Nyt alkaa ruokavalion takkailu.



Sitten me vain pelattiin pelejä sisällä ja odottettiin kello kahtatoista. Puolelta lähdettiin ammuskelemaan ja katsottiin myös naapurien hienoja räiskeitä. Ja sitten se vuosi vaihtui.



Harmi vaan, ettei näistä kuvista nyt tullut kovin hyviä. Se on vaan tää pimeys, joka kovasti haittaa meikkikuvien ottoa. Kai noista nyt jotenkin selvän saa :) Kunnon hopeaa ja sädehtivää mustaa, se oli mun uuden vuoden meikki. Taas kerran hämmennyis Urban Decayn luomivärien pigmenttisyydestä, se on jotain ihan tajutonta. Tuo hopea oikein sädehti ja saatoin unohtaa glitterpläjäyksen sen vuoksi.


kulmat // Inglot luomiväri matte 360, Lumene kulmakarvageeli
pohjustus // Urban Decay eye primer potion
luomivärit // Urban Decay Vice 2, Too Faced Chocolate Bar
rajaus // Lumene intense liner 1 Black
ripsiväri // Oriflame The One


pohjustus // Clarins Instant Smooth Perfecting Toutch
meikkivoide // Lumene Blur Foundation
puuteri // MAC Mineralize Skinfinish natural
varjostukset // Make Up Store luomiväri Smog
poskipuna // MAC  Dainty
korostus // The Balm Mari-lou manizer
huulipuna // Lavera Precious Nude 13



Mitenkäs teidän vuoden vaihtuminen meni? :)

Nyt me lähdetään autotallin siivoushommiin.  Pitäähän Niksun uusi auto mahtua sinne ja yhtä ostamaani joululahjaa täyttämään ;)

You Might Also Like

8 kommenttia

  1. Upea meikki kauniilla naisella! :) Ja tukasta en sano mittään, näänäänää... :D <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nännännää, tyypillä ei oo varaa sanookaan tukasta mitään ;D ♥
      Mut hei kiitos toinen upeus ♥

      Poista
  2. Kaunis meikki jälleen kerran <3 Sä se jaksat panostaa ulkonäköön! Ihailtavaa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos muru ♥ Tää meikkailu on kyllä mun intohimo :)

      Poista
  3. Sulla on niin upeat kasvonpiirteet! Niin ja upea meikki! :)

    VastaaPoista
  4. Oi mikä kaunis meikki! Niin on nainenkin :)
    Hyvää alkanutta vuotta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos sie ihanainen ♥
      Hyvää alkanutta vuotta muru ♥

      Poista