Liikunnat vko 5, 2015

maanantaina, helmikuuta 02, 2015

Hitsit mitä unia! Joka kerta kun suljin silmät, sama uni jatkui. Ollut vähän rankka yö. Mun piti paeta vankilasta, mutta tehtävä oli ihan mahdoton. Mulla oli hirmuisesti kaikkea sisäpiiritietoa vanginvartioista ja johtajasta ja yritin niitä tietoja käyttää hyödykseni ja päästä pois. Muistan jossain vaiheessa olleenikin pakoautossa, mutta reissuni taisi katkaista herätyskello. Nyt olo onkin sen mukainen, että koko yön olisi juossut. Harvemmin mulla kestää koko yö sama uni, mutta näin tällä kertaa. Olisi hauska tietää, mitähän uni mahdollisesti tarkoitti vai tarkoittiko mitään. Mistä näistä tietää, alitajunnan mutkikkaita juttuja. Toivon mukaan ensi yönä saan nukkua vähän mukavempien unien kanssa.

Niin se olisi taas maanantai. Yksi viikko takana ja koko ajan lähempänä kesää. Eilen pidin kunnollisen lepopäivän, enkä oikeastaan tehnyt mitään. Mitä nyt pari hassua lapiollista jouduin heittämään painavaa lunta, mutta muuten annoin kropan levähtää. Teki hyvää. Samalla pohdiskelin tätä treenausta, syömisiä ja kroppaani. Tuli ahdistus. Hirmuinen ahdistus. Näinköhän mä ikinä pääsen siihen lopputulokseen jonka haluan? Hyvä ettei pakokauhu vallannut mieltäni ja lähtenyt juoksemaan syvään lumeen siltä istumalta. Musta tuntuu, ettei mun kropalle ole tapahtunut yhtään mitään. Pikemminkin tuntuu siltä, että olisin lihonut. Mitä ihmettä mä voin tehdä väärin? Annoskoot on pienennetty, ruokavaliota muutettu terveellisemmäksi. Syön säännöllisesti ja liikun. Juon vettä reilun kaksi litraa päivässä. Miksi silti tuntuu siltä, ettei tapahdu mitään. Turhauttaa, turhauttaa kovasti.



MA: Kayla-treeni 40min
TI: Kävelylenkki 50min 5km
KE: Kayla-treeni 40min
TO: Aamulenkki tyhjään vatsaan 40min 4km, päivälenkki 45min 4km
PE: Kayla-treeni 40min
LA: Aamulenkki tyhjään vatsaan 50min 5km
SU: - (lepo)




Treenaus maistuu kyllä silti ja yritän kovasti, vaikka välillä tuntuu siltä, että tekisi mieli heittää hanskat tiskiin. Riittääkö tää aika ennen kesää, jos mitään muutosta ei vieläkään kuulu. Okei, takana on vasta kolme viikkoa kunnon treeniä, mutta silti. Olenko mä ihan toivoton tapaus? Onneksi mä huomaan edes jotain pientä... kunto on kohentunut ja jaksan paljon enemmän taas tehdä pahasti hengästymättä. Onneksi edes jotain, muuten oikeasti heittäisin hanskat tiskiin. :p

Tsemppaavanpaa maanantaita ♥

You Might Also Like

0 kommenttia