Loppuneet tuotteet - maaliskuu 2015

keskiviikkona, huhtikuuta 01, 2015

Olen tässä koko päivän jo miettinyt, että millä ihmeellä mä oikein höynäyttäisin teitä tänään. Mutta ei, ei vaan tullut mitään järkevää mieleen. Joten jätän juksuttelun muille ja esittelen teille nyt heti kuun ensimmäisenä päivänä edellisen kuun loppuneet tuotteet. Ja jou, nyt on huhtikuu. Hurlumhei. Aika. Se on jännä juttu.


Voi hööh, olipa viime kuussa pieni saalis. Jotenkin luulin, että maaliskuussa onnistuisin tekemään kunnon saaliin, mutta pyh. Olen tainnut käyttää montaa tuotetta ja kaikkia niin vähän ettei ne sillä tyylillä tule tyhjenemään. Pitänee skarpata. Putelit on taas vaan lisääntynyt. Tätä tahtia kaapit todella tursuaa yli, kun sieltä ei kulu alta vanhempia pois. Yhteensä siis kahdeksan tuotetta, mutta kaikki niistä oli täysikokoisia. Okei, lakat olivat kokeneet muun kohtalon kuin täydellisen tyhjentymisen.


Dove Damage solutions hoitoaine tuli ostettua tuon punaisen lappusensa vuoksi. Kaksi euroa ihan hyvin toimivasta hoitoaineesta ei ole paha, joten pitihän se ostaa. Ja mulla kun kummallisesti nuo hoitsikat aina loppuu ennen shampoota. Tämä oli siis oikein toimiva tuote. Hiukset sai hyvin selvitettyä tällä ja hiukset sileni. Tässä on kyllä aika reippaasti silikonia ja sen tuntee. Sen verran siloisaksi hiukset tulee. Mutta pidin lopputuloksesta.

Bliw mansikkapaikka, oikein oiva saippua. Perussettiä, voin ostaa toistekin.

Yves Rocher Blackberries käsisaippua oli jotain niin herkullista, että harmittaa tuon loppuminen. Todella hyvä tuoksu ja se jäi viipyilemään käsiin pesun jälkeen. Saippuana muuten myös toimiva ja tuoksunsa vuoksi todellakin ostaisin uudelleen.

Rexona Cotton rollonia kului heti perään toinen. Tämä oli vain niin ihanan puhtaan pyykin tuoksuinen, että jaksoin heti perään toisen. Tämän putelin lopulla tosin tuntui, että hienhaju alkaa päästä läpi, joten nyt oli vaihteen vuoksi ostettava jotain uutta. En tiedä onko mun nenässä joku vika, mutta aina jossain vaiheessa tuntuu kaikki rollonit pettävän. Ongelma häviää kyllä, kun välillä käyttää jotain muuta.


Mavala Minute Quick Finish oli harmillisesti kuivahtanut pulloonsa. Eipä siinä, jäljellä olikin enää liru, jota oli haastava saada pois pullosta. Mutta oikein toimiva pikakuivattaja ja voisin todellakin ostaa lisää. Aimut mistä sanomista, on tuo pieni puteli. Pikakuivattajaa kuitenkin käytän melkein aina ja sitä mukaa kuluu myös näitä kuivattajia.

MNY french manicure valkoinen oli myös kokenut jotain kummalista. Se oli ihan kumimaista eikä korkin päässä pysynyt sivellin enää kiinni. Tämä oli ihan kohtuu hyvä lakka, mutta en silti toista ostaisi.

Lumene Blur meikkivoide on yksi suosikeistani tällä hetkellä. Tarkemmin voit lukea täältä. Lisättävänä vielä edelliseen, niin toimii nyt paremmin ehdottomasti tällä hieman siloisammalla iholla. Mutta hyvin peitti näpytkin siis. Uutta kuvaa Blurrista on tässä lähiaikoina tulossa :)

Oriflame The One 5-in-1 Wonderlash, miksi menit loppumaan! Ehdottomasti yksi lemppareimmista ripsareista ja esittelyn voit käydä lukemassa täältä. Hinta-laatusuhde on ihan huippu ja tuote toimii kuin unelma. Tätä pitää ehdottomasti saada lisää :)


Olikos mitään teille tuttuja tuotteita ja mitä mieltä niistä? :)

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Lumenen meikkivoide on kyllä hyvä, blurraa kivasti ihohuokoset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, niin se tekee :) Mulla kun on vielä poskissa isot :P

      Poista