Kosmetiikkabloggaajat valtaa Turun

torstaina, kesäkuuta 11, 2015

Kun mulle tarjoutui mahdollisuus osallistua Suomen suurimpaan kosmetiikkabloggaajien miittiin, meinasin pakahtua ilosta. Ensinnäkään kun en meinannut uskoa, että just minä pääsen osallistumaan moiseen mahtavaan tapahtumaan, toisekseen meinasin haljeta siitä innosta mitä sen tiedon saatua tuli. Kuinka mahtavaa! Niksu taisi olla mun hehkutusta aika täynnä, kun puhuin varmaan kuukauden päivät siitä putkeen ;) Pääsisin osallistumaan mun intohimonkohde miittiin. Vau!



Miitti järjestettiin Turussa ja tämä olikin mulle ensimmäinen kerta kun kaupunkiin pääsin tutustumaan. Niksun kanssa sovittiinkin jo, että nyt lomalla mennään käymään siellä uudestaan, kun kaupungin koluaminen ei ollut nyt se pääpointti. 

Miitti järjestettiin Panimoravintola Koulussa, jonka suuret tilat olivat oikein ihanat. Mulla oli matkaseuralaisena ihana Annie, joten pahimpaan jännitykseen auttoi se, että on kaveri turvana. Ei sillä, että pelkäisin muita paikalle tulijoita :D Mä taidan vaan olla vähän sellai jännäilijä. Mut turhaahan se taas kerran oli. Kun paikalle kokoontuu porukka, jolla on yhteinen intohimo, on keskustelut taattu ja ihan huippua porukkaahan kosmetiikkabloggaajat ovat :) Bloggaajat yleensäkin <3







Vaikka tiesin tämän olevan Suomen ensimmäinen iso kosmetiikkablogitapahtuma, tilan suuruus ja bloggaajien määrä kuitenkin yllätti mut. Ensi alkuun etsittiin omat paikat ja rupateltiin muiden paikalla olijoiden kanssa. Kuvailtiin paikkoja ja tutustuttiin paikalla olleisiin merkkeihin ja tietysti ihmisiin. Kuvailujen jälkeen meillä oli ruokailu ja voi lurps miten hyvää ruoka olikaan! Minä ahmatti en tietenkään muistanut ottaa tarjoilusta kuvia, kun nälkä vei voiton :D Mutta äärettömän makoisaa oli.

Ruokailun jälkeen alkoikin virallisen ohjelman osuus. Paikalla oli eri merkkien esittelijöitä ja saimmekin kuulla kaikkea mielenkiintoista.



Paikalla oli Essie, joka teki osallistujille pikalakkauksia. Pisteelle sai mennä missä tahansa vaiheessa lakkauttamaan kyntensä. Mä jätin kynnet vartavasten lakkaamattomiksi, olihan kuullut vihiä lakkauspisteestä ;) Mun pöydässä istuskeli oikeita kynsitaiteilijoita ja heidän kynnet olivatkin upeassa kunnossa :)




Minähän sitten heti tilaisuuden tulleen menin laittamaan kynsikateudessani upean lakkauksen. Valitsin Essien keväkokoelmasta kaksi lakkaa, yksi kun ei tuntunut riittävän :D



Ensimmäisenä meille puhui luonnonkosmetiikka Idunin esittelijä. Eritäin mielenkiintoinen merkki ja tämän kanssa pitääkin päästä tekemään lähempää tuttavuutta. Itse kuuntelin esittelyä tuosta Essien lakkauspisteestä ja kynnet valmistuivatkin mielenkiitoisen tiedon saattelemana.




Idunin jälkeen oli Essien esittelyn vuoro. Miten ihana oli kuulla hieman Essien historiaa ja se mikä mun mielestä oli ihanaa, on Essie merkin takana Essie niminen nainen. Olisin mielelläni kuunnellut Essiestä enemmänkin, oli meinaan erittäin mielenkiintoista tietoa. Jokaisen lakan nimen takana on tarina ja näitäkin olisi ollut kiva kuulla lisää.


Viimeisenä vuorossa oli kosmetiikkabloggaajien kesken tutummin kutsuttu Tigimies. Tarkemmin ottaen Warehousen Mikko Vainio. Itse olin kuullut hänestä niin paljon hyvää, että innolla odotin hänen esittelyä ja tukkataituruutta. 


Mikko sanoi tekevänsä yhdelle paikallaolijalle tämän hetken trendilettikampauksen ja minähän heti nostin oman reuhkanhäntäni pystyyn, josko saisin olla koekaniinina :D Muut bloggaajat olivat niin ihania, että antoivat mun mennä mannekiiniksi. Ja ihastuttavan lettikampauksen sainkin :)


Mikko totesi jo yhdessä vaiheessa, että taisi ottaa turhan haastavan tukan, mulla kun kuulemma on tuota materiaalia melko paljon. Eikai? Olen tässä pähkäillyt taas pääni puhki, että mitä teen. Tää häntä kun viistää taas tuolla peppuvaossa xD





Viimeiseksi vuorossa oli vielä goodienbagien jako ja hurjaa, millainen upeuskassi me jokainen saatiinkin sieltä matkaan mukaan. Mä olen vieläkin tuosta kassista niin onneissani ja te tulettekin näkemään sen vielä omassa postauksessaan. Kassin paino yllätti kantajansa niin positiivisesti, että olisittepa nähneet mut, kun kannoin kassia hotellille ja siitä repesi sanka. Mä syöksyin kassin perään pitkin katua, ettei yksikään tuote pääsisi multa karkuun. Taisin olla aikamoinen näky siellä keskellä Turun kadulla :D Nyt jälkikäteen jo naurattaa, mutta siinä tilanteessa se ei ollut hauskaa. Pelkäsin sisällön puolesta :D 


Äärimmäisen suuri kiitos Nonnula-blogin Jonnalle, joka meille järjesti näin upean tapahtuman upeine sponsoreine. Olen edelleenkin niin kiitollinen, että mulle tarjoutui mahdollisuus osallistua näin upeaan miittiin <3 Kiitokset myös Jonnaa auttaneille Neiti Kameleontti-blogin Päiville ja Fashioden in Finland-blogin Nealle <3

You Might Also Like

6 kommenttia

  1. Vitsit sulla on ollut kivoja tapahtumia viime aikoina :)). Jee!! Happy for you!

    VastaaPoista
  2. Huokailen ja kuolaan täällä vähän :P Ihana tapahtuma <3

    VastaaPoista
  3. Teillä ollut huikean hieno päivä ja Essiet täältä katsottuna päivän kohokohta. Ihana Tarjakin siellä. Sulla on kyllä niin ihanat hiukset ja niihin saa loihdittua vaikka minkälaisia kampauksia. <3

    VastaaPoista
  4. Ihan mielettömän upea toi letti! <3

    VastaaPoista
  5. Tää oli ihana päivä kyllä, ja aivan upean kampauksen sait! :)

    VastaaPoista