Ilmojen halki käy lentäjän tie

torstaina, syyskuuta 01, 2016

Voi miten hektistä mulla on kuulkaas ollut viimeiset kaksi päivää. Eikä pelkkä hektisyys ole riittänyt, kun sain vaivoikseni vielä jonkun lentsun. Kurkku ollut niin kipeä, ettei ole sietänyt niellä ja nokkakin ollut tukossa ja vuotanut vähän väliä. Päättäis ees kumpaa tekee. En siis ole ehtinyt blogin pariin, vaikka kuinka olisi tehnyt mieli. Tiistaina käytiin ensimmäisessä perhevalmennuksessa ja eilen oli vihdoin päivä, jolloin saimme virallisesti annettua Niksun kolkyt vuotis lahjan. Muistatte varmaan, että me porukalla hommattiin kuumailmapallolento. Aikataulut eivät oikein ole antaneet myöden ja viime viikolla tosiaan piti lähteä lentämään. Ilma tosin esti sen lähdön totaalisesti. Ukkonen aloitti juuri kun oltiin aloittamassa valmisteluja. Ehdittiin lennolle onneksi kesän viimeisenä päivänä, koska tänäänhän on virallisesti syksy. Mutta nyt on lahja annettu, lento suoritettu ja ihanat muistot tallennettu.

Mulla oli ihan kamala pähkäily Niksun pyöreitten lahjaksi. Meillä kun on kaikkea tavaraa eikä mitään tullut mieleen, mitä toinen voisi todellakin tarvita. Mitä Niksulla ei olisi? Tai mitä hän ei olisi kokenut? Siitähän se ajatus sitten lähti. Ei tavaraa vaan joku kokemus. Töissä vielä pähkäilin aivot sauhuten, mitä kivaa toiselle voisi keksiä ja sitten se putkahti päähän. Niksu oli puhunut monta kertaa, että haluaisi päästä kokeilemaan kuumailmapallolentoa. Siitähän se ajatus sitten lähti. Netti auki ja googleen hakusana joka tuotti tulosta heti. Kokemuskauppa.comista löytyi kuumailmapallolento ja otinkin heihin yhteyttä maaliskuun alussa. Mun perhe oli heti mukana lahjan hankkimisessa ja niin pistettiin lahjakortti tilaukseen. Voin kertoa, että saaja oli oikein otettu kun lahjakortin paketistaan löysi. Piti vaan hetken aikaa odottaa sopivaa hetkeä lennolle, kun aika piti valita tarkoin. Eilen viimein lento koitti ja saattiinkin ihan mielettömän upea keli lennollemme. Enkä todellakaan aikonut perua lentoa kurjasta olostani huolimatta. Tarpeeksi vaan vaatetta päälle ja eikun menoksi. Ja mikä mahtavinta, niin saatiin meidän hurjapää äitikin lennolle mukaan. Hän sanoi haluavansa mukaan, joten ostettiin äidillekin liput samalle lennolle meidän kanssa. Meidän lisäksi lennolla oli vielä yksi matkustaja,


Kuumailmapallolentoja lähtee useammasta paikasta ja me valittiin lähtöpaikaksi Mäntsälä, joka meitä lähinnä oli. Kokoontuminen tapahtui Mäntsälän urheilukentän luona ja tutustumisen jälkeen aloitettiinkin hommat. Oli erittäin mielenkiintoista päästä itse osallistumaan alusta loppuun kaikkeen tehtävään. Pallon täyttö. nosto ja tyhjennys, sekä tietysti itse lento. Sai kunnon perspektiivin, mitä kaikkea lentoa varten pitää tehdä. Koko homma aloitettiin sillä. että pistettiin ilmoille heliumpallo. Sillä tutkittiin lennon suuntaa ja näin ollen pystytään arvioimaan hieman tulevaa lentoa.


Sen jälkeen alkoikin se isoin homma. Ensimmäisenä valimisteltiin kori lähtöpaikalleen ja meidän opastettiin miten koriin mennään ja poistutaan. Kävimme myös läpi mitä tehdä laskeutumistilanteessa. Meidän lennolle jouduttiin tekemään vielä vähän varmempi laskeutuminen meidän raskauden takia. Raskaus ei ole este lennolle, mutta sitä ei myöskään suositella. Ja nyt itse lennon kokeneena suosittelen kyllä hoitamaan lennon ilman rakasta masuasukkia. Vaikka lento olikin erittäin turvallinen ja laskeutuminen ei meidän kohdalla ollut huono, niin varovaisuus ennen kaikkea. Meidän raskaus vaan yllätti meidän tämän lahjan oston jälkeen :) Raskauden takia katsottiin tosiaan laskeutumisen ajaksi paikat meille ja mulle valittiin korin turvallisin kohta. Opastuksen jälkeen olikin aika nostaa pallo ilmoille.


Ei ole muuten mikään ihan helppo homma sekään. Kuvia ei tullut joka kohdasta napattua, sillä minäkin olin tuolla apulaisena hyörimässä. Miehet saivat pitää pallon suuta auki, kun sitä alettiin täyttämään ja minä olin äidin kanssa pallon huipulla kiinnittämässä pallon huippua umpeen. Toinen pallolennon järkkäreistä sitten ohjasi palloa köyden avulla oikeaan suuntaan nousussa. Tässä vaiheessa kori oli maassa kyljellään ja pallo nostaisi sen takaisin pystyyn.


Ensin palloa täytettiin viileällä ilmalla, että se saadaan sopivasti täyteen. Sen jälkeen pilotti alkoi hönkiä polttimilla lämmintä ilmaa ja siinä vaiheessa pallo täyttyikin hurjaa kyytiä. Koria piti pidätellä hetken aikaa meidän muiden avulla vielä maassa, että saadaan pallo sopivasti vakaaksi meidän kyytiin nousua ajatellen.


Sitten olikin itse nousu. Se tapahtui ihan silmänräpäytyksessä eikä sitä oikein ehtinyt edes ymmärtämään. Pallo nousi todella nopeasti ilmoille ja kohta jo katsottiinkin lähtöpaikkaa korkeuksista. Pakko myöntää, että hetken aikaa siinä piti haukkoa happea kun jännitys laukesi, mutta sen jälkeen lento olikin pelkkää nauttimista ja maisemien ihailua. Ja tapani mukaan tietysti kamalasti höpöttelyä. Minä kyselin meidän pilotilta kaikenlaista ja oli mielenkiintoista kuulla kaikkea uutta.


Meidän lentosuunta oli aika pitkälti koillinen ja alimmaisena näkeekin kuvasta mikä meidän lentoreitti olo. Ilma oli kohtalaisen tyyni ja pallo liikkui noin 15km/h. Nopeus hieman vaihteli lentokorkeudesta riippuen. Parhaimmillaan me kävimme 500m korkeudessa ja alimmillaan meidän kori hipoi puitten latvoja. Jännä juttu, miten jossain vaiheessa korkeuseroa ei enää ymmärrä laisinkaan. Meillä oli mittari, mikä kertoi korkeudestamme.




Maisemat olivat mielettömän upeita. Oli upeaa nähdä todella pitkälle ja nähdä maailma ihan eri perspektiivistä. Minä kun en ole lentokoneessakaan ollut kuin ihan pienenä lapsena. Siitä kun en oikein muistakaan mitään. Ihailtiin maisemia ja nähtiin kaikkea mielenkiintoista ylhäältä käsin.



Korissa tietysti seisotaan ihan polttimien alapuolella. Välissä on kyllä suoja, mutta voin kertoa ettei lennolla kylmä päässyt missään vaiheessa tulemaan. Vähän oltiin kahden vaiheilla, että oliko se aurinko vai polttimet, mitkä meitä niin paljon kuumotti. Sekä että, koska ei tullut viileä edes polttimien ollessa kiinni.



Meidän lentoaika oli 1h 10min ja tämä on yleisölennoille se perusaika. Tunnin verran, kunhan löytyy sopiva laskeutumispaikka. Napsin kuvia koko reissun aikana yli 200 kuvaa. Oli niin ihanan näköistä ylhäältä käsin.





Yksi jännimmistä kohdista oli, kun käytiin välillä melko lähellä maanpintaa. Näytti siltä, että me tormätään metsikköön, mutta eihän siinä tietysti niin käynyt.



Eikä oltu ainoita lentäjiä, jotka saivat nauttia upeasta kelistä.






Laskeutumisvaiheesta ei tietystikään ole kuvia, sillä piti ottaa laskeutumisasento. Tämä oli kohta, joka oikeastaan mua lennolla jännitti ihan eniten. Ihan vain tuon meidän tiitisen kannalta. Vaikka lentäjä olikin erittäin varma ja turvallisen oloinen, ei koskaan pysty sanomaan satavarmaksi korin laskeutumista. Kori voi töksähtää maahan melko kovaakin ja kaatua jopa kyljelleen. Meidän pilotti olu kyllä niin hyvä, että kolme pomppaisun jälkeen oltiin turvallisesti maanpinnalla. Turhaan jännitin siis laskua.


Laskeutumisen jälkeen sitten kaikki vermeet takaisin kasaan ja pallo korineen takaisin peräkärryn kyytiin odottamaan seuraavaa lentoa. Jokainen meistä sai lennon jälkeen diplomit. Meitä oli siinä neljä uutta ilmapurjehtijaa. Ihan mielettömän hyvä fiilis oli lennon jälkeen. Harmitti hieman nousta auton kyytiin ja ajaa takaisin lähtöpaikalle. Kyllähän siellä yläilmoissa olisi mielellään ollut pidempäänkin.



Meidän lento oli Mäntsälästä Paapioon, joka käsittääkseni kuuluu Pukkilaan. Kohtalaisen suora lento meillä oli. Iloisin vaikkakin vähän haikein mielin ajettiin takaisin kotiin. Nyt oli lento koettu ja oli ihan mielettömän upeaa! Mehän sovittiin, että me mennään pienokaisen ollessa tarpeeksi vanha, uudelle lennolle. Lapsen tulee olla vähintään kuusi vuotias päästäkseen lennolle. Varmasti mennään siis joskus uudestaan. En voi meinaan muuta kuin suositella kuumailmapallolentoa. Niin upeaa ja nautinnollista. Älkää kuitenkaan menkö raskaana ihan vain turvallisuussyistä :)

Kokemuskauppa järjestää siis näitä yleisölentoja, mutta myös yksityislentoja pystyy varaamaan, mikäli on sopiva oma porukka lähdössä. Kuulemma näitä lentoja on käytetty niin kosintoihin, pyöreiden täyttäville kuin myös polttareihin. Ja kyllä vaan tällaiselle lennolle voisi lähteä milloin vain.

Tuhannesti kiitoksia vielä meidän ihanalle pilotille! Lento oli mieletön :)

*kirjoittajan lento saatu blogin kautta.

You Might Also Like

7 kommenttia

  1. Voi vitsit, kuulostaa tosi kivalle!

    VastaaPoista
  2. Ois kyllä ihan superia joskus päästä kuumailmapallon kyytiin! :)

    VastaaPoista
  3. Määki tahon! Oon haaveillu kuumailmapallolennosta jo kauan.

    VastaaPoista
  4. Oli varmaan todella huikea kokemus! Pakko kyllä joskus itsekkin lähteä lennolle :)

    VastaaPoista
  5. Oli varmasti mieletön kokemus! Mä en uskaltais korkeenpaikankammosta johtuen! huh!

    VastaaPoista
  6. On varmasti ollut ihan huisi kokemus!

    VastaaPoista
  7. Minäkin olen korkeapaikkakammoinen,mutta eipä iskenyt päälle, kun olin pallolennolla. Johtunee siitä, kun kiinteä maayhteys puuttui. Kannattaa kokeilla.

    VastaaPoista