Oliver ja eläimet

torstaina, huhtikuuta 20, 2017

Itkuhälytin valmiudessa ja minä valmiina juoksemaan, jos Oliver huudahtaa pihalta vaunuista äidin perään. Sellaista täällä nykyisin on, äiti valmiina mihin tahansa pojan pyyntöön. Oli vuorokauden aika mikä hyvänsä. Mitäpä sitä ei rakkaan pienokaisen eteen tekisi ♥ Oliver tykkää kovasti nukkua pihalla ja parhaimmat unet saakin siellä. Meillä on täällä menossa ihan uusi juttu, mikä aiheuttaa vähän pohdittavaa. Oliveria ei meinaa mitenkään saada nukahtamaan päiväunille sisällä. Ei auta oikeastaan mikään temppu nukahtamiseen, vaikka ennen hän oli niin helppo. Pyysi omaa rauhaa kun halusi nukkua. Nyt me sitten opetellaan oikein urakalla, mitä voisi tehdä :D Mutta preglife-sovellus, joka puhelimestani löytyy, kertoo tämän olevan sellainen vaihe. Vauva kun oppii niin paljon uutta, ei hän malttaisi käydä unille ja tappelee sitä vastaan. Vaihe ei kestä ikuisuutta. Ainakaan toivottavasti :D Oliver on myös löytänyt selkeästi äänensä. Hän tykkää välillä käyttää sitä oikein urakalla, pieni mies huutelee välillä ihan vain huvin vuoksi. Ja kova poika juttelemaan, ihan niinkuin äitinsä ;P

Moni teistä on halunnut kuulla, että miten meillä on mennyt eläinten ja Oliverin kanssa. Oikein kivasti, kiitos kysymästä :) ♥ Miten kaikki siis meni, kun vauva tuli taloon?


Muistan sen kuin eilisen, kun tultiin Oliverin kanssa kotiin. Mua jännitti ihan hirmuisesti, miten Tare ja Cata ottaisivat uuden tulokkaan vastaan. Niksu oli välillä käynyt kotona sairaalasta ja oli tuonut kotiin vauvan tuoksua nuuhkittavaksi. Kumpikaan, ei kissa taikka koira, ollut kovinkaan kiinnostunut. Nuuhkivat, mutta antoivat sitten olla. Kun tultiin kotiin ja laskimme turvakaukalon maahan, molemmat tulivat hämmästelmään pientä ihmettä. Otimme Oliverin syliin ja molemmat ihmettelivät. Eihän siinä mitään, kaikki hyvin. Kunnes pienokaisesti lähti ensimmäinen parkaisu. Eipä näkynyt mailla ei halmeilla kumpaakaan xD Cata ja Tare molemmat säikähtivät itkua niin kovin, että meidän piti ihan etsiä, mihin kummaan olivat molemmat kadonneet. Muutamia kertoja itkun tullessa tapahtui sama. Tosin alkoivat tulla piiloistaan nopeammin esille toteamaan tilanteen olevan hallinnassa. Ääni tulee pienestä miehestä, ei aiheuta meille siis vaaraa.

Kumpikin pysytteli mieluummin poissa tieltä. Kun Oliver oli mun sylissä, kumpikaan ei tullut lähelle. Molemmat haki Niksulta nyt enemmän huomiota ja katselivat meitä vain ihmeissään. Heti kun laitoin pojan nukkumaan, molemmat tulivat kiehnäämään ja kaipasivat paljon normaalia enemmän huomiota ja rapsutuksia. Mutta pian karvalapsetkin ymmärsivät, että äidillä on nyt iso tehtävä, vauva pitää hoitaa ensin. Niksu hoiti alussa Taren ulkoilutukset täysin ja sekös tuota ihmetytti myös. Heti kun itse aloin voimaan paremmin, olen käynyt Taren kanssa ihan kahdestaan kävelemässä. Niksu saanut olla sen aikaa Oliverin kanssa. Ja nyt ovat jo ihan tottuneet uusiin järjestelyihin, myös isiltä saa siis ruokaa ja ulkoilutusta :D Tosin, Tare nauttii ja kulkee todella nätisti vaunulenkeillä. On kuin vanha tekijä vaunujen vieressä. Ei töhöile ollenkaan :)



Cata oli ensimmäinen, joka teki pojan kanssa lähempää tuttavuutta. Oliverin ollessa sitterissä, Cata kävi nuuhkimassa jalkoja varovasti. Sen jälkeen alkoi Tarekin hiljaksiin tehdä tuttavuutta. Me ollaan Niksun kanssa opastettu, miten vauvan kanssa on hyvä olla. Kehuttu hyvästä käytöksestä ja annettu eläinten tutustua omaan tahtiin. Ne ovat selkeästi ymmärtäneet, että nyt on kyseessä sen verran arvokas juttu, että parempi käyttäytyä kunnolla. Olen ollut todella tyytyväinen, että molemmat ennemmin väistävät, kuin tekisivät jotain tyhmää. Nykyisin Cata käy puskemassa Oliveria päähän kun hän leikkii lattialla (mutta missä kamera aina on, kun se tapahtuu :( ei lähettyvillä) ja Tarekin nätisti makaa lähellä.




Tare on kuitenkin eläimistä se, joka vieläkin välillä säikkyy. Tosin tällekin on ihan selkeä syy. Tarella kun on ikää jo kunnioitettava 14-vuotta, on toisen kuulo alkanut heikentyä. Enää ei kuule hiljaista puhetta ja tämän takia välillä säikähtää, kun Oliver kiljahtaa kovaäänisesti. Mutta mitä toinen tekee? Säpsähtää ja saattaa poistua paikalta omalle pedille. Kunnes taas hetken päästä tulee takaisin. Eli kumpikaan elukoista ei ole yli-innokkaina vauvan lähellä, antavat tilaa ja käyttäytyvät mallikkaasti.



Oliver on nyt itse alkanut kovasti kiinnostua karvakamuista. Innokkaana katselee, kun ne kävelevät leikkimaton ohitse ja on itse alkanut kokeilemaan miltä kaverit oikein tuntuu. Molemmat osaavat odottaa hienosti, eivätkä hötkyile Oliverin hämmästellessä. Kohta se taitaa mennä niin päin, että meidän pitää kieltää Oliveria höykkyyttämästä karvakamuja :D



Me ollaan oltu tyytyväisiä siihen, miten kaikki lopulta meni. Mua pelotti meinaan ihan hirmuisesti, kun kumpikaan elukoista ei ole koskaan ollut mitenkään erityisen lapsirakkaita. Tare nyt tykkää kohtalaisen pienistä, kun ne heittää jo palloa ja leikkii, mutta sekään ei ole ainba ymmärtänyt, kun lapsi nostetaan syliin. On yrittänyt aina ottaa lahkeista kiinni, että hei toista ei saa nostaa. Nykyisin tätä tapaa ei ole ollut olemassakaan. Viimeisinkin tapaus on kyllä ollut useamman vuoden takaa. Cata sen sijaan ei ole koskaan ollut mitenkään vieraskorea eikä todellakaan ole pitänyt lapsista. Onneksi Oliverin kanssa rauhallinen tutustuminen on tuottanut tulosta. Tare seuraa useasti minua, kun Oliver on sylissä. Iltaisin tulee mukaan makuuhuoneeseen, kun käyn katsomassa nukkuuko Oliver rauhassa. Sellainen pieni vahtija :)

Yhteiselo meillä siis sujuu oikein ihanasti. Elukat tulee aina hakemaan huomiota, kun Oliver on mennyt nukkumaan ja sitten rapsutellaan ja pusutellaan. Isi on nykyisin ollut myös aika kovassa huudossa. Jos multa ei saa tarpeeksi huomiota, haetaan sitä Niksulta :D Mutta onneksi meillä meni eläinten kanssa hyvin ja rauhallisesti. Omat pelot oli ihan turhaa. Seuraavaksi tosiaan jännittää se, kun Oliver kiinnostuu kovasti. Ja varsinkin kun lähtee liikkeelle. Sittenhän täällä vasta menoa ja meininkiä on :D

Vaunuissa alkaa kuulua pientä liikettä. Äitiä taidetaan kaivata kohta. :) On ihanaa olla niin tärkeä ♥
Ensi kertaan puppelit! ♥

You Might Also Like

5 kommenttia

  1. Vähän jännittää, miten meidän kissa sitten joskus suhtautuu, jos lapsia siunaantuu. Serkun tyttö (10 kk) kun kävi kyläilemässä, niin kyllä oli kissa karvat pörrössä ja murisi, jos tyttö konttasi liian likelle. Kuitenkin oli utelias ja olisi halunnut käydä nuuhkimassa moista pikkuihmistä, mutta tyttöhän tietysti nämä aikeet aina huomasi ja lähti konttaamaan kohti. Kissa ei kuitenkaan minnekään piiloon mennyt, mikä vaikuttaisi ihan hyvältä. Tuo katti on loppujen lopuksi sellainen "kaikki käy" - tyyppi ja sehän matkustaakin ihan sujuvasti meidän kanssa pääkaupunkiseudulta Oulun seudulle, kun kotona mennään käymään. :D Voisi siis olettaa, että jos pikkuvauva joskus taloon tulee, niin tottuu siihen nopeasti. Vastasyntynyt kun ei kuitenkaan lähde konttaamaan kohti.

    VastaaPoista
  2. Ihanaa, että Oliverin ja karvakamujen yhteiselo sujuu mallikkaasti. Niin suloisia kuvia <3

    VastaaPoista
  3. Ihanat <3 Kiva että kaikki on mennyt mainiosti eläintenkin kanssa. Ootas vaan kun kohta pääsee poika liikkeelle ja nappaamaan hännästä :)

    VastaaPoista
  4. Ihanaa, että yhteiselo sujuu hyvin. Jaksan aina ihmetellä tota Tarea, miten ihmeessä se voi olla 14v. Ei ole edes kuono harmaantunut niin paljoa, että voisi mitenkään arvata. :o

    VastaaPoista
  5. Onpa kiva kuulla, että teidän lemmik... muut perheenjäsenet ovat hyväksyneet ja osaavat kunnioittaa uutta perheenjäsentä 😀Monesti oon saanu lukea, että suurimmalle osalle käy näin. Meille harmittavasti kävi aikoinaan päin vastoin 😑 Mies jo synnäriltä toi vauvan tuoksuisia rättejä mitä koira sai haistella ja se ei vaikuttanut olevan moksiskaan. Kun vauva tuli kotiin niin koira jotenkin taantui 😟 Itse olin täysin kiinni vauvassa ja koiran huomiointi jäi vähälle. 8 kk myöhemmin koira alkoi saada neurologisia kohtauksia (mm. takajalat halvaantuivat) ja lopulta kuoli jonkinnäköiseen epileptiseen kohtaukseen. Varmaan näille oireille oikeasti olisi löytynyt jokin somaattinen sairaus ja selitys, mutta itse ajattelen että koira kuoli, koska elämänmuutos oli niin suuri 😰 Tästäkin on jo 7 vuotta, mutta ajatuksissa yhä aika usein. Mutta teidän eläimet vaikuttavat hyväksyneen uuden elämäntilanteen täysin ja tietävät, että ovat yhä tärkeitä "äidille ja isälle" 😃

    VastaaPoista