Oliver 1v - kaverisynttärit

tiistaina, joulukuuta 05, 2017

Ja niin on sitten vietetty Oliverin 1-vuotis synttäreiden ensimmäinen osio. Kaverisynttärit. Harmillisesti kaksi kaveria ei päässyt paikalle, mutta ehditään me leikkimään myöhemminkin yhdessä. Kaksi kuitenkin tuli juhliin ja menoa riitti oikein hyvin silläkin porukalla ♥ Eilen maanantaina 4.12. Oliver tosiaan täytti yhden vuoden ja minä olin ihan herkkänä tippa linssissä. Miten mun vauvasta oli tullut jo niin iso? Miten vuosi meni näin kamalaa vauhtia? Ei tätä oikein pysty käsittämään. Eilen muistelin meidän ihanaa synnytystä ja kaikkea sitä, mitä vuodessa on ehtinyt tapahtua. Ajattelin kertoilla näistä vielä ihan omassa postauksessa.



Mutta eilinen meni siis oikein hyvin, mitä nyt meidän nuhanenä välillä vähän kiukutteli. Kavereiden kanssa jaksoi touhuta kyllä hyvin. Miksi muuten hampaiden tulo pitää olla pienokaiselle näin kova uurastus? Ihan kamalaa katsoa vierestä. Taas puskee kaksi samaan aikaan läpi ja meillä vaikuttaa kaikkeen olemiseen niin paljon.



Oli ihanaa touhuta yhdessä ja rupatella mammaystävien kanssa kuluneesta vuodesta, samalla kun isät leikki lasten kanssa :D Vuoteen on mahtunut niin paljon suuria tunteita ja uusia asioita. Uusi virka - äiti - on ollut kyllä parasta mitä elämä on minulle tuonut.


Ja loppuun vielä päivän hauskin tapaus...


Oliver oli vahvasti päättänyt, että hän saa maistaa omaa synttärikakkua :D Sinne se pieni käsi räppäsi, ennen kuin ehti edes tajuamaan. Nauruhan siinä tuli ja kermaa maistettua kuului isosti "NAM!". Jää meillä kyllä makean syöminen edelleen sinne hamaan tulevaisuuteen, mutta saipahan hän nyt maistaa vähäsen, ennen kuin pyyhin käden. Mutta kyllä nauratti. :)

Seuraavaksi sitten juhlitaankin vielä isommalla porukalla lauantaina, kun kummit ja muut perheenjäsenet ja sukua tulee paikalle. Eli nää kaverisynttärit oli hyvä harjoitus tähän alkuun. Palataan taas! Ihanaa huomista Itsenäisyyspäivää!

You Might Also Like

1 kommenttia

  1. Joten nämä kuvat jo pelkästään nostivat täällä tippaa linssiin. Katse kun hakeutui tuohon pieneen ja samalla sitä mietti, että herttinen kasvaahan sekin joskus noin isoksi.

    VastaaPoista